torstai 13. lokakuuta 2016

#badmomlista

Päätin osallistua tähän ajatuksia herättävään blogihaasteeseen. Pohjustin ajatuksiani Maaret Kallion blogikirjoituksella hyvästä vanhemmuudesta. Tuntuu että nykyajan äitiys on herkästi jatkuvaa suorittamista ja kilpailua muiden äitien kanssa. On jatkuvasti hirveä kiire saada lapsi hyppimään kehitysvaiheesta toiseen mahdollisimman kivuttomasti (ainakin ulkoisesti) ja samalla olla itse se täydellinen, rauhallinen ja pullantuoksuinen madonnaäiti. Guess what? Se ei ole todellisuutta. Niinpä tässä oma listani asioista, joiden takia olen tuntenut olevani "bad mom".

  • Unohdin laittaa lapseni tyynyn alle kolikon, kun hän meni kerrankin nätisti nukkumaan ja odottamaan hammaskeijun vierailua. Voi sitä pettymystä! Melkein soitin miehelleni kesken työpäivän kotiin ja pyysin piilottamaan äkkiä kolikko johonkin muuhun paikkaan. No, onneksi hammaskeiju kävi seuraavana yönä. 
  • Unohdin pakata eväsrepun päiväkodin metsäretkelle. 
  • Unohdin ottaa lapsen kuravaatteet päiväkotiin. Lapsi oli innoissaan tulevasta roiskuttelusta kuralätäköistä ja kysyi minulta naama pitkänä, että "äiti kuinka sä saatoit unohtaa ne". 
  • Rankan työvuoron jälkeen makoilin illan sohvalla puolikuolleena enkä jaksanut keksiä yhteistä tekemistä. 
  • En jaksa joka päivä lähteä ulkoilemaan vaan saatamme olla koko päivän sisällä. 
  • Olen huono askartelemaan lapsen kanssa. 
  • Olen huono ruoanlaitossa ja leipomisessa. 
  • Tarjoan välillä eineksiä, jos en jaksa laittaa ruokaa. 
  • En osaa tehdä hienoja kampauksia. 
  • En jaksa kuunnella lapsen jatkuvaa höpötystä Frozenista. "Elsa sitä, Elsa tätä..." 
  • Suutun liian herkästi ja huudan lapselle. Kiljun kuin palosireeni, kun tunnen ettei minua kuunnella. 
  • En aina jaksa kuunnella lapsen jatkuvaa kälätystä, vaan pyydän häntä olemaan välillä hiljaa. 
  • Joinakin iltoina toivon vain lapsen menevän nukkumaan, että saisin lopulta hetkisen omaa aikaa. 

Loppupeleissä nämä eivät varmaan ole maata mullistavia asioita, mutta niistä tulee todella syyllinen ja huono äiti -fiilis. Ilmeisesti meihin on iskostunut syvälle täydellisen äidin myytti, jolloin äitiydestä tulee suoritus. On hyvä välillä pysähtyä miettimään ajatuksiaan äitiydestä, kunhan ei tee siitä pääasiaa. Tärkeintä on nauttia matkasta ja luotsata lasta turvallisesti kohti aikuisuutta. On vain inhimillistä ettei kyyti ole aina tasaista.
Millainen on sinun listasi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti