1. Kuolema.
Ammattinikin puolesta tiedostan erittäin hyvin, että elämä on rajallista. Ihmiset eivät välttämättä elä pitkää ja antoisaa elämää, ennen kuin nukahtavat omaan sänkyynsä rauhalliseen ikiuneen. Nuorikin ihminen voi kuolla. Kuolema on jossain määrin pelottanut ja ahdistanut minua pikkulapsesta saakka. Olen kuitenkin oppinut elämään pelosta huolimatta, enkä edes mieti asiaa useinkaan aktiivisesti. Oman lapsen syntymän myötä tämä pelko on saanut ihan uudet mittasuhteet. Pelko ei ole enää ahdistusta vain omasta kuolemasta, vaan myös lapseni kuolemasta. Pelko näyttäytyy niin, että minun on joskus ihan pakko käydä tarkistamassa keskellä yötä, että lapsi hengittää ja että hänellä on varmasti kaikki hyvin.
2. Sota.
Olen huomattavasti vähentänyt uutisten seuraamista viime aikoina. Syyrian sisällissota tulee elämääni toistuvina painajaisina. Unet ovat todella todentuntuisia ja hyvin ahdistavia. Niissä yritän piileskellä lapseni kanssa ja tiedän, että sotilaat etsivät meitä ja yrittävät tappaa meidät. Venäjän viimeaikainen uhittelu ja joukkojen siirtäminen lähemmäs rajaa ei todellakaan ole parantanut oloani.
3. Sairaus.
Työssäni parannan sairaita ja helpotan kärsivien oloa. Joskus kun hoidan nuorta syöpäpotilasta, vakavan sairauden pelko tulee omalle iholle. Sitä pahemmin, mitä lähempänä potilaan ikä ja elämäntilanne on omaani. Silloin huomaan alkavani tarkkailla erilaisia oireita. Vatsaan sattuu (suolistosyöpä), rinnassa tuntuu patti (rintasyöpä), päähän koskee (ihan mikä tahansa sairaus aivokasvaimesta aivoinfarktiin), you name it! Ihan mikä tahansa nipistys tarkoittaa, että minä olen seuraavana vuorossa. Näin on oltava, koska prosentuaalisesti todella moni sairastuu elämänsä jossain vaiheessa mm. syöpään.
4. Ötökät.
Saan primitiivireaktion suurista hämähäkeistä ja muista ötököistä. Jostain syystä ne tuntuvat pitävän minusta siitä huolimatta. Muistan juosseeni lapsena eräänkin kerran karkuun sittipörrejä (tai joku sellainen iso musta ötökkä, joka pitää lentäessään kamalaa pörinää). Kerran taas tunsin, että joku katselee minua. Kun käänsin päätäni, olkapäälläni istui sarvijaakko.
5. Korkeat paikat.
Ylöspäin vielä pääsen, mutta odotas kun tulee alaspäin lähdön aika. Menen ihan lukkoon, jalat lyövät loukkua, tunnen putoavani ja maailma pyörii silmissä. Ja nyt puhutaan sentään keittiöjakkarasta!
6. Pimeys.
Pimeys on ollut aina minulle vaikea asia. Lapsena en meinannut uskaltaa mennä illalla vessaan, kun näin saunan oven läpi pimeää. Olin aivan varma, että siellä asuu mörkö. Pimeässä kaikki pelot suurenevat hallitsemattomiin mittoihin. Asiaa ei auta se, että minut on varustettu erittäin hyvällä mielikuvituksella. Aikuisena olen siedättänyt itseäni pimeään ja nykyisin uskallan kävellä pimeän pihan halki ottamatta yhtään paniikinomaista juoksuaskelta. Hyvä minä!
Peloille ei saa antaa pikkusormea. Muuten ne vievät koko käden.
Mitä sinä pelkäät?
Pimeää ja mörköjä. Kuolema ei ole pelottanut sen jälkeen, kun kävin niin lähellä, etten voinut avaanko silmiäni enää, jos ne suljen.
VastaaPoistaMietin silloin asiaa ja koska kuoleman jälkeen ei (näkemykseni mukaan) ole mitään eikä kuolema itsessään ole mitään, pelkään siis "ei mitään". Ei sellaista voi pelätä ja pelko lakkasi eikä ole tullut takaisin.
Kiitos kommentista! Minua puolestaan pelottaa juuri se kuoleman lopullisuus. Ajatus siitä, etten enää näkisi rakkaitani ja erityisesti lastani, on sietämättömän ahdistava. :(
PoistaKiva, että tekstini inspiroi sinua tarttumaan aiheeseen! :) Pelot ja etenkin syyt niiden takana on mielenkiintoisia kyllä, monta tuttua pelkoa löysin sinunkin listasta.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Käyn jatkossakin blogissasi inspiroitumassa. ;)
Poista