sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Hyvää isänpäivää!

Harvinaista herkkua, että saimme täksi isänpäiväksi koko perheen yhteisen vapaan. Vuorotyöläisten perheessä yhteisiä vapaapäiviä on hyvin harvoin. Usein puolison näkee vain nukkumassa tai sitten tehdään ulko-ovella "läpsystä vaihto" nopean raportin kautta, miten aamu on mennyt lapsen kanssa.

Vuorotyöstä on kuitenkin se hyvä puoli, että kumpikin vanhempi saa kahdenkeskistä laatuaikaa lapsen kanssa. Niinpä molemmat vanhemmat ovat lapselle todella tärkeitä. Kun olen tyttären kanssa kahdestaan, hänelle on tärkeä tietää milloin isi tulee kotiin ja saako hän valvoa siihen asti. Voi sitä ilon määrää, kun kuulee tutun auton äänen ja näkee ikkunasta isin nousevan autosta.

Meidän isänpäivämme koostuu ihan tavallisista jutuista. Kävimme jo aiemmin ostamassa Stephen Kingin uusimman romaanin ja paketoimme sen yhdessä. Lapsi oli myös tehnyt hoidossa lahjan isille, lautasen johon piirtänyt koko perheen matkalla juhliin. Voi sitä touhotuksen määrää, kun lapsi etsi sopivaa piiloa lahjoille. Ne päätyivät lopulta lapsen yökkärilaatikon pohjalle. Ihmettelen suuresti, miten tytär on malttanut pitää noin suuren salaisuuden jo monta päivää. Ei ole varmasti ollut helppoa! Annamme isin nukkua pitkään ja sitten tytär saa keittää hänelle aamukahvit.

Eilen leivoimme yhdessä isänpäiväkakun. Yritän joka vuosi tehdä vähän erilaisen. Olen surkea keittiössä, mutta yritän silti. Tänä vuonna yritin tehdä tällaisen spiraalikakun. Se epäonnistui. Mansikkakastike ehti jämähtää klimpeiksi, joita heittelin kakkuun sinne tänne. Harmittaa ihan hirveästi, mutta toivon että se olisi ulkonäöstä huolimatta ihan syötävää. Uskon kuitenkin miehen arvostavan kakkua, kun näki miten tuskainen taival sen tekeminen oli!


Kinuski-mansikkaklimppikakku à la Sophie

Hyvää isänpäivää kaikille!

P.S. Kakku oli tosi hyvää!
P.P.S. Vuorotyöläisen pelastus ovat nettikaupat. Isänpäiväksi lahjaideoita voisi löytyä mm. Zalandolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti