sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Kun vauva ei nuku.

Miksi vauva ei nuku? Muiden vastasyntyneet nukkuivat nätisti liikuteltavissa sairaalasängyissään ja äidit hymyilivät euforisen näköisinä mennessään hakemaan syötävää synnytysosaston aulasta. Minä porhalsin tukka pystyssä hakemaan ruokatarjottimeni ja mennä viiletin huoneeseeni syömään ruoan mahdollisimman nopeasti. Samalla kuuntelin vauvan itkua ja voin pahoin, koska sydämeni sanoi että hänet pitää ottaa syliin jos hän itkee. En olisi kuitenkaan voinut syödä tai edes käydä nopeasti wc:ssä, jos olisin vain lohduttanut häntä. Minusta tuntui, että Tirppana itki koko ajan. Hän oli tyytyväinen vain, jos hänellä oli tissi suussa. Eikä läheskään aina sekään auttanut. Minä kuuntelin ja hyssyttelin. Ajattelin, etten tule selviämään tästä. En osaa hoitaa vauvaani. En osaa olla äiti.

Synnytyksen jälkeisenä viikkona nukuin vain noin kahdeksan tuntia koko viikon aikana. Kyllä, luit oikein. Kahdeksan tuntia koko viikon aikana. Olin niin väsynyt, että kattopaneelit tekivät silmissäni aaltoliikettä ja koko huone keinui. Aloin pelätä öitä. Minusta tuntui, että yö on loputonta mustaa. Jo illalla tuleva yö alkoi ahdistaa. Ajattelin joka kerta, etten tule selviämään siitä. Mies yritti hyssytellä vauvaa, mutta tyttö itki ja itki vain. Meillä on niin pieni talo, että itku kaikui seinien läpi vaikka he olisivat olleet toisella puolella taloa. Kuulin itkun uneeni, heräilin pieneenkin ripsaukseen ja olin vakuuttunut siitä, että vauvalla on jokin hätänä ja minun täytyy syöksyä pelastamaan hänet.

Kun mies palasi isyyslomalta töihin, jäin kahdestaan vauvan kanssa. Päivät menivät suhteellisen hyvin ja nopeasti, mutta yöt olivat edelleen hankalia. Miehen piti saada unta, että hän jaksaisi työssään jossa vaaditaan tarkkuutta. Yritin toisessa päässä taloa pitää vauvan mahdollisimman hiljaa ja olin kateellinen miehelleni siitä, että hän sai nukuttua ja minä en. Olin kateellinen kaikille maailman ihmisille, jotka nukkuivat yöllä kun minä jouduin valvomaan itkevän vauvan kanssa. Olin niin epätoivoinen, että toivoin jonkun ottavan vauvan pois meiltä ja pitävän hänestä huolta.

Saimme paljon ohjeita ja neuvoja hyvää tarkoittavilta ihmisiltä. "Nauttikaa, vauva on pieni niin vähän aikaa." "Nuku silloin kun vauvakin nukkuu." Se tuntuu edelleen pahalta, koska ongelmahan oli se, ettei vauva nukkunut. Tai nukkui, mutta noin 30 min tai lyhyempiä pätkiä, jolloin en ehtinyt välttämättä kuin pitkälleni, kun hän alkoi jo itkeä.

Kokeilimme neuvojen ja netissä surffailun pohjalta kaikkea mahdollista. Vauva nukkui meidän välissämme. Ostimme leveämmän sängyn, että se olisi turvallisempaa. Kokeilimme myös, että Tirppana nukkui omassa sängyssään. Ei mitään vaikutusta. Kokeilin kantoliinaa ja Manducaa. Vauva oli kuumaverinen, kuten minäkin, joten olimme hetken kuluttua aivan hikisiä ja kiukkuisia. Emme hypänneet heti rauhoittelemaan häntä, vaan annoimme hänelle ensin mahdollisuuden rauhoittua itse. Kokeilimme tassuttelua. Kokeilimme autolla ajelua. Vauva ei nukkunut edes autossa.

Kokeilimme vaunuilua. Kävelin, kävelin, kävelin. Vauva ei halunnut nukkua vaunuihin vaan tuntui inhoavan niitä. Kokeilin laittaa harsoa näköesteeksi, mutta se teki vauvasta vain kiukkuisemman. Kokeilin ilman harsoa. Ei vaikutusta. Vauva tuntui inhoavan pitkällään olemista. Hän yritti heti ihan pienestä kammeta aina pystyasentoon. Aina olisi pitänyt saada katsella ympärilleen ja ihmetellä ympäröivää maailmaa.

Vauvalla oli myös kovasti ilmavaivoja ja vatsakipuja. Kylvetin vauvaa lämpimässä vedessä. Hieroin sitä öljyllä. Käytin vyöhyketerapiassa. Se helpotti ehkä hiukan. Annoimme Cuplatonia. Annoimme Disflatyliä. Kokeilin erilaisia dieettejä. Lauloin ääneni käheäksi. Soitin rauhoittavaa musiikkia. Ainakin se rauhoitti minua, mutta ei vauvaa. Tosin huomasin vauvan pitävän Nightwishistä. Jotain hyvää.

Kerroin neuvolassa heti vauvan synnyttyä ja säännöllisesti sen jälkeenkin, ettei vauva nuku kunnolla. Että minä olen kuolemanväsynyt. Että mies on kuolemanväsynyt. Kysyin apua. En saanut sitä. Sain sen sijaan sääliviä katseita ja kommentteja, että sellaista se on pienen vauvan kanssa. "Koettakaa jaksaa." Tunne siitä, että olen huono äiti, vahvistui. En osaa edes rauhoittaa vauvaani.

Neuvolassa sanottiin, että kyllä se alkaa nukkua paremmin kun täyttää 3 kk. Ei alkanut. Sitten sanottiin, että 6 kk. Sitten vuosi. Yöt alkoivat pikkuhiljaa parantua, kun lapsi täytti 1,5 vuotta. Edelleen kaikki kehitysvaiheet tekivät öistä todella rikkonaisia. En meinannut jaksaa töissä, vaikka olikin ihanaa päästä välillä hoitamaan aikuisia. Ensimmäiset pari vuotta lapsen syntymän jälkeen ovat sumuisia. Onneksi olen ottanut paljon kuvia. On siellä paljon hyviäkin muistoja ja mikä tärkeintä, lapsi on onnellisen näköinen.

Ihanin kommentti jonka vauva-aikana sain, oli eräältä eläkkeelle jääneeltä vyöhyketerapeutilta, joka suostui antamaan hoitoa lapselleni. Hän tutki vauvan, katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi, että vaikka meillä on ollut vaikeaa niin vauvani on ollut turvallista itkeä. Olen ollut hänelle hyvä äiti, juuri sellainen kun vauvani on tarvinnut.

Vyöhyketerapeutilta opin sen, että olen riittävän hyvä tällaisena kuin olen. Olen juuri oikea äiti lapselleni. Se riittää. Rakastan tytärtäni mielettömän paljon ja muistan sanoa ja näyttää sen hänelle joka päivä. Vaikka meillä on ollut haastava matka, yritän uskoa että se helpottaa joskus. Tirppana on pian 5-vuotias ja kärsii edelleen univaikeuksista, mutta ettei tästä tulisi romaania, kirjoitan niistä joskus toisessa postauksessa.

Toinen pelastava tekijä oli paikallisten ensisynnyttäjien ryhmä, jonka jäsenien kanssa olemme olleet ystäviä jo ensiodotuksesta saakka. Perustimme suljetun facebook-ryhmän, jossa olemme purkaneet tunteitamme ja jakaneet kokemuksiamme alusta lähtien. En tiedä mitä olisin tehnyt ilman tätä ryhmää.

On meitä väsyneitä vanhempia muitakin. Meitä varten on perustettu nettisivusto, josta voi saada apua ja vertaistukea. Toivon, että tällainen sivusto olisi ollut viisi vuotta sitten. Olen sanonut jokaiselle lähipiirini uudelle äidille, että jos vauva valvottaa ja he itse tarvitsevat unta, voin tulla auttelemaan. Jos ei muuta, niin edes kuuntelemaan tai vaunuttelemaan vauvan kanssa. Jo tieto siitä, ettei ole yksin, on kullanarvoinen silloin kun yö tuntuu loputtomalta pimeydeltä.

Et ole yksin.

Yökin voi olla kaunis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti