lauantai 1. huhtikuuta 2017

Imetys - helppoa ja luonnollista?

"Pistät vain tissin vauvan suuhun ja se alkaa imeä. Ei vois helpompaa ruokintatapaa olla!"


Oma pelastukseni: Ainu rintakumi.
Kuva lainattu: http://www.ainu.fi/tuote/ainu-medela-contact-rintakumit


Eihän se sitten ihan niin mennyt. Onneksi olin jo ennen esikoisen syntymää etsinyt netistä ja oppaista tietoa imetyksestä ja mahdollisista ongelmatilanteista. Opin tietämään, mikä on hampurilaisote (se, että lapsi avaa suunsa ammolleen ja ottaa rinnan suuhunsa kuin haukkaisi hampurilaista, jolloin hänellä on laaja imuote ja maito tulee rinnasta helpommin ja kivuttomammin). Luin tiheän imun kausista (joita vauvalle tulee tiettyinä aikoina, kun hän "tilaa lisää maitoa"). Luin monipuolisen ruokavalion, riittävän nesteyttämisen ja levollisen mielen vaikutuksesta maidon herumiseen. Luin ja kuulin kavereiltani, että runsaista yrityksistä huolimatta joskus maitoa ei vain heru ja se loppuu. Sille ei vain voi mitään. Yritin varautua henkisesti siihenkin jo ennalta. Opin myös sen, että ensimmäisinä päivinä ennen maidon nousemista rintoihin rinnat tuottavat kolostrumia, eräänlaisia tehotippoja vauvalle, "ternimaitoa". Ne ovat todella tärkeitä ja sisältävät kaikkea, mitä vauva ravinnokseen tarvitsee elämänsä alkumatkalla.

Esikoisen synnyttyä hänet annettiin rinnalleni ja sanottiin, että voit alkaa imettää kun tuntuu siltä. Minä kyllä tiesin hampurilaisotteesta, mutta en ollut varautunut siihen ettei vauva tiennytkään. Tytöllä oli todella suppea imuote, joka kuormitti nänniä niin että se meni jo sairaalassa haavoille. Ongelmia lisäsi entisestään todella matalat nännit, joista vauva ei meinannut saada otetta kovasta yrityksestään huolimatta. Minua yllätti imun voimakkuus. Tuntui, kuin jokin outo voima yrittäisi repiä rintaani irti. Rinnat olivat tietysti muutenkin erityisen herkät synnytyksen jälkeen, joten jopa paidan kosketus sattui. Imetyksestä tuli kivuliasta ja aloin pelkäämään sitä. Vauva roikkui tisseissä jatkuvasti ja vaikutti nälkäiseltä. Itkin ja imetin, kunnes lopulta sanoin hoitajalle ettei tästä tule mitään ja haluan lopettaa yrityksen tähän. Haaveeni vauvantuoksuisesta imetyksestä karisi siihen paikkaan.

Onneksi sairaalassa toimi imetystukihenkilö. Hän tuli kädestä pitäen (tai paremminkin rinnasta pitäen) opettamaan, kuinka minun pitäisi toimia. Näin myöhemmin ajateltuna toivon, että hän olisi tullut heti ohjaamaan minua, jolloin olisin ehkä voinut välttyä haavoilta ja epäonnistumisen tunteelta. Kävimme läpi oikean imuotteen ja miten voisin opettaa vauvaa sen saavuttamiseksi. Imetystukihenkilö kertoi, että aivan samoin kuin minäkin niin myös vauva vasta opettelee imetystä. Meidän piti löytää yhteinen sävel ja opettaa toinen toisiamme. Voitelin jokaisen imetyksen jälkeen rinnanpäät lanoliinilla, lampaanrasvalla, joka suojelee herkkää ihoa ja auttaa sitä kestämään imetyksen aiheuttaman rasituksen. Lanoliini on siitä hyvä tuote, ettei sitä tarvitse välillä pestä pois. Hyvin pieni määrä riittää. Toinen hyvä tuote oli rintakumi. Käytin sitä vain sen lyhyen aikaa, että haavat saivat parantua rauhassa. Rintakumissa on se riski, että vauva voi tottua siihen eikä enää hyväksy rintaa sellaisenaan. Ensimmäisenä viikkona kokeilin myös imukuppia, jolla houkuttelin nännin esiin paremman imuotteen saamiseksi.

Turhaan olin huolissani maidon riittävyydestä. Maito nousi rintoihin samalla hetkellä, kun tulimme sairaalasta ja pääsimme kotiovelle. Yhtäkkiä tunsin, miten paita kastui ja maitoa tuli aivan suihkuten. Aloin nukkua pyyhkeen päällä, kun huomasin että saatoin joskus herätä maitolätäköstä. Kyllä, käytin rintaliivinsuojia, mutta voin kertoa että niistä ei ole mihinkään kun maito alkaa herua. On kuin kaataisi maitotölkillisen rinnuksilleen. Niihin aikoihin huppari oli kovassa käytössä. Sillä sai kätkettyä märän paidan julkisella paikalla.

Pikkuhiljaa imetyksestä tuli helppo ja luonnollinen tapa ruokkia vauva. Tällä kertaa en lähde avautumaan siitä, onko vauvaa sopivaa imettää julkisella paikalla. Postaukseni voisi mennä muuten luisua useiden sivujen pituiseksi. Silloin kuin vauva vaatii ruokaa, on aivan sama oletko imettänyt hänet juuri ennen lähtöä rauhassa kotona. Parhaimmillaan olen imettänyt junassa, laivassa, ravintolassa, kahvilassa, vakuutuskonttorissa ja katsastusasemalla. Kiitos nykyisten imetyspaitojen, rinnasta näkyy vähemmän kuin kadunvarsien alusvaatemainoksissa. Kenelläkään ei siis pitäisi olla syytä paheksua.

Ymmärrän hyvin niitä äitejä, jotka eivät ole pystyneet syystä tai toisesta imettämään, tai joilla maito on loppunut kesken. Asioille ei aina vain mahda mitään, vaikka olisi miten hyvin varautunut. Jotkut tekevät päätöksen olla kokonaan imettämättä. Se on mielestäni jokaisen oma valinta. Jos en olisi saanut ensimmäisinä päivinä imetystukihenkilön apua, omakin vauvani olisi juonut korviketta. Sain imettää siihen asti, kun vauva oli 1 v 2 kk ikäinen. Siinä vaiheessa totesin, että vuorotyö ja imetys on turhan stressaava yhdistelmä meille. Oli aika lopettaa.

Suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä oman sairaalan imetyspoliklinikalle tai oman alueen imetystukihenkilöön. Netin kautta löytyy lisää hyvää tietoa ja yhteystiedot. Jos et jaksa lähteä kotoa, tarvittaessa joku voi tulla luoksesi tai voit keskustella asiasta puhelimitse tai chatissa. Pyydä rohkeasti apua! Et ole yksin.

Imetyksen tuki ry
Imetyksen tuki ry:n facebook-ryhmä (Kannattaa liittyä! Ryhmä on saanut kovasti kehuja ja kiitoksia kavereiltani.)
Bebesinfo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti