perjantai 30. kesäkuuta 2017

Yhdenvertainen oikeus rakkauteen

Meneillään oleva Pride-viikko tuntuu kuohuttavan ihmisten ajatuksia ja aiheuttavan joissakin jopa aggressiivisuutta. "Pitääkö niistä homoista jankuttaa joka paikassa kaiken aikaa?" Kyllä pitää. Maailmanlaajuisen Pride-liikkeen tarkoitus on puolustaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja tuoda julki epäkohtia. Suomessa asiat ovat sentään suhteellisen hyvin verrattuna joissakin maissa seksuaalivähemmistöjen kohtaamaan vainoon ja väkivaltaan, mutta kyllä meilläkin on vielä paljon parantamisen varaa.


Kuva: https://pixabay.com


Joillekin seksuaalinen poikkeavuus on punainen vaate. He ottavat toisen ihmisen synnynnäisen ominaisuuden henkilökohtaisena loukkauksena. Epätietoisuus lisää pelkoja. Siksi seksuaalivähemmistöistä on todella tärkeä puhua.

Jotkut puolestaan käyttävät uskontoa aseena seksuaalivähemmistöjä kohtaan. "Homous on syntiä." "Homot joutuu helvettiin." Raamattu on siitä ristiriitainen kirja, että yhdessä kohdassa sanotaan yhtä, toisessa toista. Vastuu jää tietysti viime kädessä aina lukijalle. Minäkin olen Raamattuni lukenut ja minun Jumalani on suvaitsevainen ja avarakatseinen. Hän kehoittaa lähemmäisyydenrakkauteen ja kohtelevan muita niin kuin toivon itseäni kohdeltavan. Henkilökohtaisista ominaisuuksista, yhteiskunnallisesta asemasta, meriiteistä, varallisuudesta, sukupuolesta, uskonnosta tai ihonväristä riippumatta.

Itse yritän opettaa lapselleni, että jokainen ihminen on arvokas juuri sellaisena ja niillä ominaisuuksilla joita hänellä on. Olen kuullut liian monta kertaa sen, että lapsi on pelännyt kertoa vanhemmilleen olevansa homoseksuaali. Tai jos hän on uskaltanutkin kertoa, niin vanhemmat ovat kieltäneet lapsensa eivätkä ole enää halunneet olla hänen kanssaan missään tekemistä. Mieleni ei voi käsittää, kuinka joku voi tehdä jotain niin kamalaa omalle lapselleen. Päinvastoin tuollaisessa tilanteessa lapsi tarvitsee tukea ja rakkautta omalta vanhemmaltaan.

Hyvää Pride-viikkoa 2017! Rakkaus kuuluu kaikille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti