perjantai 24. marraskuuta 2017

Synnytyksenjälkeisestä unettomuudesta toipuminen

Kerroin aiemmin kärsineeni synnytyksenjälkeisestä unettomuudesta. Onneksi hain nopeasti apua ja myös sain sitä tehokkaasti.

Akuuttipsykiatrian poliklinikalla tapasin ensimmäiseksi lääkärin ja psykologin. Teimme suunnitelman, miten hoidon suhteen toimitaan ja minne voin olla yhteyksissä yölläkin jos alan voida todella huonosti. Lääkäri aloitti lääkityksen ja kertoi kyseessä olevan suhteellisen yleinen tila synnytyksen jälkeen, johon on saatavilla tehokasta hoitoa. Se tarkoitti lääkityksen lisäksi psykologin luona käymistä alkuun kahdesti viikossa. Muina tukitoimina perhetyöntekijä kävi kärryttelemässä vauvan kanssa pari kertaa viikossa ja neuvolan terveydenhoitaja kävi kyläilemässä ja soitteli miten meillä menee.



Valoa pimeydessä.


Ensin psykologin luona käyminen jotenkin hävetti ja nolotti. Sitten aloin ymmärtää, että ihminen todellakin on kokonaisuus. Psyykkinen hyvinvointi menee käsi kädessä fyysisen kanssa. Sen häiriö ei ole heikkouden merkki. Apua kannattaa pyytää ja ottaa vastaan. On vahvuutta myöntää olevansa avun tarpeessa. Itselläni vaikutti paljon halu olla hyvä äiti lapsilleni. Se madalsi kynnystä hakea apua.

Psykologin kanssa kävimme läpi synnytyksenjälkeiseen unettomuuteen johtavia syitä. Muokkasimme ajatusmalleja uusiksi.

"Minun on pakko nukkua, kun vauvakin nukkuu."
-> Seurauksena se, etten todellakaan nukkunut ja ahdistuin ajatuksesta vain enemmän. Harva ihminen pystyy nukkumaan pakotettuna. Tähän löytyi armollisempi ajatus: "Voin levätä silloin, kun vauva nukkuu." Lepääminen ja rentoutusharjoitusten tekeminen auttaa pitkälle. Silloin käy helposti mikrounessa, mitä ei välttämättä itse tule rekisteröityä.

"Minun täytyy nukkua x tuntia."
-> Parempi ajatusmalli tähän oli, että mikrounetkin riittävät. Kun ei tule paineita tuntimääristä, uneen vaipuminen on helpompaa ja tuleekin oikeasti nukuttua pidempi aika.

"En selviä tulevasta päivästä näin vähällä unella." "En selviä tästä yöstä."
-> Parempi ajatus: "Olen selvinnyt tähänkin asti." Tuli voittajafiilis. Sisuunnuin. No hemmetti, olen todellakin selvinnyt tähänkin asti! Myös ne haastavat ajat esikoisenkin kanssa. Selviän tästäkin!

"Olen huono äiti. Tunnen etten pärjää lasten kanssa. Tunnen itseni todella epävarmaksi."
-> Parempi ajatus: "Olen riittävän hyvä äiti. Olen lapsilleni paras äiti maailmassa." Äitiys ei ole kilpailu. Sitä ei suoriteta. Se eletään ja koetaan.

Painiskelin muutenkin huono äiti -fiilisten kanssa. Psykologin kanssa käydyt keskustelut onneksi rauhoittivat minua. On ihan normaalia tuntea epävarmuutta uuden perheenjäsenen kanssa etenkin alussa, kun vauva hakee paikkaansa perheessä ja olenkin yhtäkkiä vastuussa yhden sijaan kahdesta lapsesta. Pikkuhiljaa päivittäisten rutiinien muodostuminen toi varmuutta ja itseluottamusta.

Alkuun tuntui haastavalta mennä käymään kaupassa pienen vauvan ja vilkkaan esikoisen kanssa. Psykologin kanssa teimme haasteen minulle käydä lasten kanssa yhä enemmän ihmisten ilmoilla. Ensimmäisellä kerralla minun piti vain käydä ostamassa tölkillinen maitoa, mutta kun vauva olikin niin rauhallinen niin shoppailin kokonaisen kärryllisen ruokatarvikkeita. Huomasin pärjääväni vauvan kanssa hyvin, joten pian rutiinien muodostuttua kävimme kirppareilla, kahviloissa, shoppailemassa ja ravintolassa. Huom! Vain minä ja vauva tai molemmat lapset! Liikkuminen alkoi tuntua sitä helpommalta, mitä enemmän sain kokemusta.

Yksi suuri stressiä lisäävä tekijä oli se, että minun oli synnytyksen jälkeen vaikea suhtautua esikoiseen, joka oli siihen asti ollut koko maailmani. En ollut lainkaan varautunut vierauden tunteeseen ja toivon, että neuvolassa puhuttaisiin ilmiöstä jo etukäteen. Alussa se tuntui todella hurjalta. Kun hän tuli pitkästä aikaa syliini istumaan, hän tuntui ensinnäkin fyysisesti aivan valtavan suurelta. Hän ei jotenkin tuntunut sopivan syliini. Hän vain tuntui oudolta. Yhtäkkiä en enää tiennyt mitä puhuisin hänelle. Esikoinenkin varmasti huomasi, että äiti käyttäytyy jotenkin kummallisesti. Tilanne on kuormittanut häntäkin.

Varsinainen käännekohta tapahtui, kun järjestimme äiti-tytär -päivän esikoisen kanssa. Mies oli koko päivän vauvan kanssa reissussa, kun me teimme esikoisen toivomia asioita ihan vaan kahdestaan. Leikimme yhdessä leikkipuistossa, kävimme hampurilaisella ja kahvilassa ja polskimme uimahallissa. Päätimme illan katsomalla leffaa kotisohvalla ja syömällä herkkuja. Olimme kuin ennen vanhaan, ennen vauvan syntymää. Sen päivän aikana löysin jälleen kadonneen yhteyden esikoisen kanssa. Olemme järjestäneet sen jälkeenkin kahdenkeskistä laatuaikaa. Sen ei välttämättä tarvitse kestää koko päivää. Pienetkin hetket ovat tärkeitä.

Jos minulla olisi tarpeeksi rahaa, veisin psykologilleni ison ruusukimpun. Hän antoi minulle niin paljon eväitä ja luottamusta selvitä paremmin myös tulevista kriiseistä elämässäni. Kiittäisin häntä siitä, että sain uneni ja mielenrauhani takaisin. Hänen ansiostaan olen pystynyt nauttimaan taas lasteni seurasta. Sain elämäni takaisin.


<3 Sophie