Pinkkiä valoa pimeyteen

Kännykän herätyskello hälyttää klo 5.25. Tekisi mieli kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Mietin, voisinko vain tehdä niin. Käytän muutaman minuutin perustellessani unenpöpperöisille aivoilleni, että kyllä, minun on nyt todella noustava lämpimän peiton alta ja valmistauduttava aamuvuoroon. Olen edellisenä iltana päässyt iltavuorosta klo 22. Siitä kun vaihtaa vaatteet, ajelee kotiin ja käy iltapesulla ja syö iltapalaa, kello onkin jo lähellä keskiyötä. Jos takana on hektinen vuoro, on todella vaikea rauhoittua heti nukkumaan. Usein luen kirjaa, että saisin mieleni rauhoittumaan.

Näin marraskuussa pimeys on pahimmillaan. Kun lähden aamulla töihin, on pimeää. Kun olen töissä, en juurikaan ehdi katsella ikkunasta kulloinkin vallitsevaa säätilaa. Iltapäivällä töistä lähtiessä on myös pimeä. Nyt kun lumi suli pois, märkä musta asfaltti ja lehdettömät puut tuntuvat imevän vähäisenkin valon itseensä. Auton valot eivät tunnu valaisevan loputtomassa pimeydessä lainkaan.

Marraskuun pimeydestä voi kuitenkin selvitä. On juuri sopiva aika viritellä kausivaloja ja sytytellä kynttilöitä. Työkaverini teki minulle ihanan havukranssin ulko-oveen. Kirsikkana kakun päällä olivat pinkit valot. Kun tämä ihanuus valaisee ulko-ovella, on todella ihana tunne tulla kotiin. 4-vuotias oli aivan haltioissaan nähdessään kranssin. Virittelimme jo aiemmin olohuoneen ikkunan väliin tonttuja, vanua lumeksi ja ajastimella toimivat led-kynttilät.

Tänään sytytin takkaan tulet pitkän työpäivän päätteeksi. Sammutimme kaikki sähkövalot ja menimme Tirppanan kanssa istumaan sylityksin takan ääreen. Joimme lämmintä glögiä ja söimme pipareita. Siliteltiin samalla toisiamme ja höpöteltiin miten kummankin päivä oli mennyt. Täydellinen rauhoittumisen hetki molemmille. Siinä mietiskellessä tajusin, että ehkä marraskuusta voi sittenkin selvitä.

Ilman pimeyttä ei voi nähdä valoa.