Ensimmäisen eskariviikon jälkeen

Tunnemyrsky eskarin aloituksesta on tasaantunut ja nopeasti arki on alkanut lutviutua kohdalleen. Ensimmäisenä aamuna Papunetin kuvatyökalulla tehty aamurutiinilista toimi kuin unelma, mutta jo toisena aamuna esikoinen alkoi lipsua ja siirtää magneettia miten sattuu ja hyppi tehtäviä yli. Aikaa meni aamuisin myös kaikkeen turhaan, kuten Aku Ankan lukemiseen ja kissan paijaamiseen. Aikakäsitys noin pienellä on vielä niin suhteellinen, että aikuisen jatkuvaa huolehtimista (=jankuttamista, toistoa toistoa toistoa!) tarvitaan runsaasti.

Bussilla matkustaminen sujui hyvin heti alusta lähtien. Kuljettaja piti hyvää huolta lapsista ja opasti, kuinka bussissa toimitaan. Lapsi vilkutti iloisena bussin ikkunasta ja minä lähdin tyytyväisenä omiin päivän puuhiini. Lapsi koki oikean itsetuntobuustauksen, kun tajusi osaavansa matkustaa ihan yksin bussilla kouluun.

Lapsen ollessa eskarissa kävin itse poimimassa mustikoita ja nauttimassa
metsän hiljaisuudesta. <3

Eskaripäivien jälkeen esikoinen oli selvästi todella väsynyt ja kuormittunut. Väsymys vain lisääntyi viikon edetessä ja perjantaina hainkin hänet suoraan eskarista, vaikka muina päivinä hän oli saanut jäädä vielä muutamaksi tunniksi iltikseen leikkimään ja tutustumaan muihin lapsiin. Iltarutiinit kuitenkin toistuivat samanlaisina joka päivä, nukkumaan meno oli joka päivä klo 20 ja aamuisin herätys klo 6.40. Lapsi nukahti pian sänkyyn menon jälkeen eikä heräillyt yön aikana ainakaan niin, että me olisimme huomanneet. Toivon että väsymys alkaa helpottaa, kun eskarin tavat tulevat tutuiksi, jännitys helpottaa ja elimistö tottuu uusiin aikatauluihin. Muuten voi olla mielenkiintoinen syksy edessä.

Väsymyksestä huolimatta lapsi oli joka aamu innokas lähtemään eskariin. Toisena aamuna hän ei ehtinyt saada kunnolla silmiä auki, kun hän jo ponkaisi innoissaan istumaan ja kiljaisi: "Minusta on ihana mennä eskariin! Onpa kiva päivä tulossa!"

Totesinkin Facebook-päivityksessäni sinä päivänä, että olisipa aikuisillakin sama asenne aamuisin. Osattaisiin iloita alkavasta päivästä ja nähtäisiin se mahdollisuutena. Erityisesti viikonlopun surullisten tapahtumien jälkeen (Barcelona ja Turku) on hyvä muistaa, että jokainen päivä on lahja. Myös ne tylsältä tuntuvat, arkiset päivät.


Miten teillä on mennyt eskarin aloitus?

Sophie <3

Ensimmäisen eskariaamun tunnelmia

Esikoinen on nyt eskarilainen. Minä olen eskarilaisen äiti. Ajatus vaatii vähän sulattelua. Kirjoitin aiemmin toisessa postauksessani etukäteistunnelmia ja valmistautumisesta eskariin.

Ensimmäisenä eskariaamuna. Meidän pieni iso tyttö. <3

Tänään se päivä sitten koitti. Lapsi lähti ensimmäistä kertaa elämässään yksin bussilla kouluun. Kävelimme yhdessä bussille koko perhe. Lapsi oli todella jännittynyt, mutta iloisella mielellä. Aamurutiinit onnistuivat kerrankin niin suit sait sukkelaan, että jäi aikaa lueskella vähän Aku Ankkaakin. Huomasimme kyllä miehen kanssa, ettei keskittyminen oikein onnistunut jännitykseltä.

Avuksi haastavista aamurutiineista selviytymiseen teimme eilen yhdessä lapsen kanssa Papunetin kuvatyökalulla listan jääkaapin oveen. Listasimme kellonajat ja aamurutiinit toteutusjärjestyksessä, lapsi sai itse valita kuvapankista mieleisensä kuvat, tulostimme listan paperille ja lopuksi lapsi vielä väritti kuvat. Meidän kuvalistaamme päätyivät herääminen, wc:ssä käyminen, hiusten harjaaminen, sisävaatteiden pukeminen, aamupala, hampaiden pesu, ulkovaatteiden pukeminen, repun ottaminen ja bussille käveleminen.

Väritulostimella voisi suoraan tulostaa värilliset kuvat, mutta tämä toimi hyvin mustavalkoisenakin. Papunetin kuvatyökalu on täysin ilmainen ja se sisältää tuhansia piirroskuvia, valokuvia ja viittomia eri tarpeisiin. Kokeilkaa ihmeessä ja tehkää omanlaisenne!

Lapsi oli aivan tohkeissaan listasta ja kävi ihan pyytämättä siirtämässä magneettia aina kohdasta toiseen saatuaan jonkin asian tehdyksi. Harmittaa vain etten ole jo aiemmin tajunnut ottaa kuvatyökalua käyttöön! En tajunnut, että sen tekeminen ja käyttäminen on noin helppoa. Suunnitteilla on tehdä myös iltarutiineista vastaava lista helpottamaan yöpuulle rauhoittumista.

Kävelimme yhdessä koko perhe ison tien varteen bussille. Olimme jo hyvissä ajoin odottamassa, kun bussi tuli. Lapsi kiipesi reippaana kyytiin, tervehti kuskia iloisesti ja meni paikalleen istumaan. Tuntui tosi hyvältä, kun kuulin kuskin ystävällisesti opastavan lasta miten toimia. Olin itse vähän jännittänyt, pitäisikö lapsen osata toimia itsenäisesti täysin uudessa tilanteessa. Huoli oli ihan turha.

Täytyy kyllä myöntää että sain nieleskellä hieman, kun näin bussin lähtevän pysäkiltä tytär kyydissään. Kyyneleet tulivat siinä vaiheessa, kun mies lähti töihin ja minä menin yksin tyhjään kotiin. Meidän ihana pieni tyttö, mutta jo niin iso. On vain luotettava että siivet kantavat ja onneksi turvalliset aikuiset pitävät hänestä huolta.


Millä mielin teidän pienet ovat lähteneet eskariin ja kouluun?


Sophie <3

Esikoinen menee eskariin!

Hurjaa! Tuntuu, ettei esikoisen syntymästä ole kuin silmänräpäys ja nyt hän onkin jo menossa eskariin! Meidän pienestä on tullut ihan huomaamatta iso tyttö. Olemme puhuneet eskarista koko kesäloman. Tyttö on aina tarkistellut seinäkalenterista, milloin on se mystinen elokuu jolloin eskari alkaa ja vauva syntyy. "Enää 20 päivää, enää 10 päivää, enää 5 päivää..."

Tyttö on odottanut eskaria pelonsekaisella innostuksella.
"Pitääkö minun osata pärjätä siellä jo ihan yksin ja tehdä kaikkea mitä isot koululaiset tekevät?"
"Bussilla matkustaminen ihan yksin vähän pelottaa. Mitä jos jään väärällä koululla pois ja käynkin sitten väärää koulua?"
"Tuleekohan omalle luokalle varmasti tuttuja lapsia?"
"Onkohan joku aikuinen varmasti vastassa?"
"Mistä tiedän, mistä ovesta täytyy mennä sisälle?"
"En haluaisi mennä eskariin. Haluaisin mennä takaisin päiväkotiin."
"Eskariin meno on tosi jännittävää!"

Olen vastaillut kysymyksiin rauhallisesti ja rehellisesti sitä mukaa, kun niitä on tullut. Olen yrittänyt pitää positiivista ja innostunutta fiilistä yllä. Eskari on hyvä juttu! Siellä oppii tärkeitä juttuja. Siellä on kivaa. Siellä näkee kavereita ja saa uusia. Opettaja on tosi mukava ja hänelle voi jutella ihan mistä vaan. Ei tarvitsekaan osata tehdä vielä yksin asioita, vaan niitä opetellaan siellä yhdessä aikuisten kanssa. Aikuinen on aina vastassa ja saattaa oikeaan bussiin. Ei ole siis mitään hätää.

Lapsi kävi isänsä kanssa shoppailemassa eskaria varten.

Täytyy rehellisesti myöntää, että jossain vaiheessa keväällä itsekin ajattelin pelonsekaisin tuntein eskarin aloitusta. Lapsemme tutkimukset ovat yhä kesken, emmekä ole saaneet mistään apuja arjessa selviytymiseen. Jos jo päiväkodissa oli välillä niin haastavaa, niin mitä se tulee olemaan eskarissa!

Samassa tilanteessa painiskelevien kanssa annan neuvon: jutelkaa avoimesti peloistanne ja ajatuksistanne opettajan ja mahdollisesti muun henkilökunnan kanssa. Meillä eskari on alakoulun yhteydessä. Niinpä koulun tutustumispäivässä saimme etukäteisinfon, mitä kaikkea lapsella pitäisi olla varattuna mukaan ja mistä kaikesta eskaripäivät muodostuvat. Samassa tilaisuudessa jäin juttelemaan tyttären tulevan opettajan kanssa. Hän harmitteli, kun en ollut tajunnut jo aiemmin tulla juttelemaan. Nyt olin aivan turhaan stressannut ja pelännyt eskarin aloitusta.

Opettaja vaikutti todella mukavalta ja jalat maassa olevalta. Hän kertoi, että koulussamme voi mennä kesken oppitunnin vaikka patjalle makoilemaan tai jumppapallolle pomputtelemaan, jos on vaikea olla paikoillaan. Ei siis tarvitse ainakaan sitä jännittää, miten lapsi pystyy istumaan pitkiä aikoja pulpetissa paikoillaan. He myös saattavat lähteä ex tempore metsäretkelle ja oppia asioita luonnon keskellä. Aivan mahtavaa! Olisipa minunkin kouluaikana ollut tuollaista!

Odotamme nyt molemmat innolla ensi viikkoa ja eskarin aloitusta. Kirjoittelen myöhemmin uuden postauksen, miten aloitus on kohdallamme sujunut. Hurjasti tsemppiä myös muille eskarin aloittaneille ja aloittaville ja tietysti vanhemmille!

Millä mielin teillä on odoteltu eskaria? Miten aloitus on sujunut?

Haikeutta ilmassa päiväkotiuran loppuessa

Vein esikoisen tänään viimeistä kertaa ikinä päiväkotiin. Lapsi oli itse tehnyt hoitotädeille piirustuksen, jonka taakse oli kirjoittanut keppikirjaimin kiitoksen päiväkodin henkilökunnalle. Valitsimme yhdessä kaksi kuvaa tyttärestä, jotka printtasimme ja alle kirjoitimme runon:

Jokainen puutarhuri

jättää jälkensä

kasvattamiinsa taimiin

- samoin jokainen 

tapaamamme ihminen 

antaa palan itseään

muistoksi elämäntielle. 

Kiitos, kun autoit

minua kasvamaan.

Ensimmäisessä kuvassa tyttö puhaltaa posket pullallaan voikukan höytyviä ilmaan. Toisessa kuvassa hän on lippis kallellaan hyvin mietteliäänä. Valitsimme nämä kuvat, koska lapsesta on niin paljon iloisia ja nauravia kuvia, että halusimme näyttää hänestä myös pohtivan puolen. Viimeinen hoitopäivä selvästi jännitti häntä kovasti, vaikka kerroin sen olevan ihan normaali hoitopäivä. Lupasin tyttärelle, että järjestämme leikkitreffejä kesäloman aikana, että hän pääsee tapaamaan kavereitaan. Kävimme myös ostamassa tyttären toiveesta keksejä kavereille matkalla päiväkodille. Hoitotädit saavat vielä perinteisesti mansikoita myöhemmin, kun kotimaisia marjoja alkaa tulla myyntiin.

Tuntuu siltä, että vastahan olin lopettelemassa äitiyslomaa esikoisen kanssa. Stressasin ja pelkäsin hoidon aloitusta. Mietin, onko hoitajilla todella aikaa lapselle. Miten hän pärjää päivän hoidossa, ikävöikö hän meitä kovasti, miten hän viihtyy päiväkodissa? Hän oli niin pieni, noin 10 kk ikäinen aloittaessaan hoidon.

Ihan turhaan pelkäsin etukäteen. Tyttärestä pidettiin hyvää huolta näiden vuosien ajan. Hänelle löytyi lohduttava syli tarvittaessa, hänelle piirrettiin turvalliset rajat, hän sai opetella ja harjoitella uusia taitoja, hän sai paljon uusia ystäviä ja mikä parasta, hänestä oli aina mukava mennä hoitoon leikkimään kavereiden kanssa. Hän pääsi päiväkodin ikimuistoisille retkille ja muihin yhteisiin rientoihin. Sydämeni oli pakahtua ylpeydestä, kun katsoin mieheni kuvaamaa videota kevätjuhlasta jonne en itse päässyt vointini takia. Lapsi istui päiväkodin johtajan puheen aikana nätisti paikoillaan ilman ylimääräistä ohjausta ja selvästi keskittyi kuuntelemaan tarkasti.

Kiitos yhteisistä muistoista. Kiitos turvallisesta sylistä. Kiitos jaksamisesta myös hankalina päivinä. Kiitos vierellä kulkemisesta. Kiitos näistä vuosista.

Tuleva eskarilainen. <3

Sinusta tulee isosisko

Esikoinen oli juuri täyttänyt viisi vuotta, kun kerroimme hänelle saavamme vauvan. Hän oli aiemmin kysellyt lukuisia kertoja surullisena, miksei hänellä ole pikkusisarusta kun monilla kavereillakin on. Kävimme monia keskusteluja siitä, ettei kaikkiin perheisiin vain tule toista lasta vaikka miten toivoisi. Jokainen keskustelu riipaisi sydäntäni syvältä.

Mies ilmoitti kavereille tällä kuvalla vauvauutisesta Facebookissa.

Esikoinen oli ehkä jo vähän luopunut toivosta saada pikkusisarusta, koska hänen oli todella vaikea uskoa vauvauutista. Istuimme koko perhe keittiön pöydän ääressä. Mies oli hankkinut esikoiselle kuvakirjan "Sinusta tulee isosisko". Lisäksi esikoinen sai paketin tutteja ja pinkit kuulosuojaimet. Tyttö katsoi meitä vuorotellen ja toisteli monta kertaa, että "Puhutteko te nyt ihan totta? Onko ihan totta, että minusta tulee isosisko? Ettehän nyt höpötä?" Hetken kuluttua lapselle tuli kyyneleet silmiin, kun hän halasi minua tiukasti onnesta sanattomana.

Vieläkin herkistyn, kun muistelen tuota hetkeä. Olin varautunut myös negatiiviseen reaktioon. Olen kuullut kavereilta paljon myös haastavista tilanteista esikoisen reaktiosta uuteen vauvaan. "En halua uutta vauvaa." "Palauttakaa se." "Sen voi heittää roskiin."

Vauvauutisesta ei ole kulunut yhtään päivää, ettei tytär olisi puhunut innoissaan vauvan tulosta. Välillä on jopa pitänyt hieman toppuutella, kun en ole jaksanut kuunnella vauvajuttuja aamusta iltaan.

"Voi kiitos, kiitos, kiitos äiti, että teet meille vauvan! Olen niin onnellinen!"
"Olisipa jo elokuu, että näkisin vauvan."
"Mitä vauva tekee nyt? Nukkuiko se hyvin yöllä?"

Tyttö pyytää välillä saada lainata puhelintani, että hän saa katsoa vauvan kuvaa. Se tarkoittaa, että hän avaa Vau.fi:n sovelluksen, jossa näkee minkä näköinen vauva suunnilleen milläkin viikolla on ja miten hän milloinkin kehittyy ja kasvaa. Hän kyllä tietää, ettei vauvan kuva ole meidän vauvamme, mutta hän tykkää ihmetellä sitä silti.

Vauva on saanut esikoiselta jo varmaan satoja pusuja, halauksia ja silityksiä vatsani läpi. Tytär juttelee vauvalle ja miettii jo kovasti, miten voisi auttaa minua vauvan hoidossa. Hänelle on tosi iso juttu tulla isosiskoksi. Hän oikeastaan mieltää olevansa jo nyt isosisko. Hänen silmissään se tarkoittaa miltei samaa kuin olla aikuinen. Olen sanonut hänelle, että vaikka hänestä tulee isosisko, niin silti hän saa olla lapsi ja tehdä lasten juttuja. Ei hänen tarvitse ottaa vastuuta vauvan hoidosta ja kotitöistä. Hän saa auttaa minua, kunhan muistaa tehdä myös omia juttuja.

Pari kertaa tyttö on ollut vähän surullisen oloinen ja pohtinut, että sitten elokuussa hän ei voi enää tulla äidin syliin kun siinä on vauva. Olen vakuuttanut että sylissäni on tilaa heille molemmille, mutta pientä vauvaa pitää kuitenkin varoa. Olen koko ajan painottanut sitä, että hän on aina oma rakas tyttöni, vaikka meille syntyykin toinen lapsi. He ovat molemmat aivan yhtä rakkaita meille. Olemme myös suunnitelleet, että teemme välillä ihan kahdestaan asioita ilman vauvaa. Keskustelumme ovat saaneet tytön rauhoittumaan ja hän on taas voinut hyvillä mielin jatkaa elokuun odotusta.

Tiedostan kyllä, että mustasukkaisuutta voi hyvin todennäköisesti jossain vaiheessa tulla. En elä vaaleanpunaisessa kuplassa sen suhteen. Olemme jo etukäteen suunnitelleet, että esikoinen saa oman uuden vauvanuken ja hoitovälineitä silloin kun vauva syntyy. Ohjeistamme myös tulevia vieraita ja sukulaisia, että he antavat huomiota myös esikoiselle eivätkä pelkästään vauvalle. Pienillä asioilla voi saada suurta aikaan.