perjantai 26. toukokuuta 2017

Haikeutta ilmassa päiväkotiuran loppuessa

Vein esikoisen tänään viimeistä kertaa ikinä päiväkotiin. Lapsi oli itse tehnyt hoitotädeille piirustuksen, jonka taakse oli kirjoittanut keppikirjaimin kiitoksen päiväkodin henkilökunnalle. Valitsimme yhdessä kaksi kuvaa tyttärestä, jotka printtasimme ja alle kirjoitimme runon:

Jokainen puutarhuri
jättää jälkensä
kasvattamiinsa taimiin

- samoin jokainen 
tapaamamme ihminen 
antaa palan itseään
muistoksi elämäntielle. 

Kiitos, kun autoit
minua kasvamaan.

Ensimmäisessä kuvassa tyttö puhaltaa posket pullallaan voikukan höytyviä ilmaan. Toisessa kuvassa hän on lippis kallellaan hyvin mietteliäänä. Valitsimme nämä kuvat, koska lapsesta on niin paljon iloisia ja nauravia kuvia, että halusimme näyttää hänestä myös pohtivan puolen. Viimeinen hoitopäivä selvästi jännitti häntä kovasti, vaikka kerroin sen olevan ihan normaali hoitopäivä. Lupasin tyttärelle, että järjestämme leikkitreffejä kesäloman aikana, että hän pääsee tapaamaan kavereitaan. Kävimme myös ostamassa tyttären toiveesta keksejä kavereille matkalla päiväkodille. Hoitotädit saavat vielä perinteisesti mansikoita myöhemmin, kun kotimaisia marjoja alkaa tulla myyntiin.

Tuntuu siltä, että vastahan olin lopettelemassa äitiyslomaa esikoisen kanssa. Stressasin ja pelkäsin hoidon aloitusta. Mietin, onko hoitajilla todella aikaa lapselle. Miten hän pärjää päivän hoidossa, ikävöikö hän meitä kovasti, miten hän viihtyy päiväkodissa? Hän oli niin pieni, noin 10 kk ikäinen aloittaessaan hoidon.

Ihan turhaan pelkäsin etukäteen. Tyttärestä pidettiin hyvää huolta näiden vuosien ajan. Hänelle löytyi lohduttava syli tarvittaessa, hänelle piirrettiin turvalliset rajat, hän sai opetella ja harjoitella uusia taitoja, hän sai paljon uusia ystäviä ja mikä parasta, hänestä oli aina mukava mennä hoitoon leikkimään kavereiden kanssa. Hän pääsi päiväkodin ikimuistoisille retkille ja muihin yhteisiin rientoihin. Sydämeni oli pakahtua ylpeydestä, kun katsoin mieheni kuvaamaa videota kevätjuhlasta jonne en itse päässyt vointini takia. Lapsi istui päiväkodin johtajan puheen aikana nätisti paikoillaan ilman ylimääräistä ohjausta ja selvästi keskittyi kuuntelemaan tarkasti.

Kiitos yhteisistä muistoista. Kiitos turvallisesta sylistä. Kiitos jaksamisesta myös hankalina päivinä. Kiitos vierellä kulkemisesta. Kiitos näistä vuosista.


Tuleva eskarilainen. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti