Marja Hintikka Live

Marja Hintikka Liven facebooksivuilla kysyttiin kaksi päivää sitten, miten puhut kuolemasta lapselle. En halunnut omaa nimeäni julkisesti näkyville, joten linkkasin aiemman postaukseni Marja Hintikka Livelle yksityisviestinä. Yllättäen tänään sain vastauksen ja tiedon, että he aikovat julkaista bloggaukseni sivuillaan! He myös vinkkasivat, että julkaisu saattaa vaikuttaa blogini kävijämääriin.

Ajoin iltavuorosta rättiväsyneenä kotiin lumikinosten läpi. Olin jo vähällä mennä suoraan nukkumaan, mutta päätin kuitenkin "ihan vain nopeasti" kurkata kannettavalta blogini päivän vierailijat. YLI 4600 kävijää vain tämän päivän aikana!!!

Ihan mahtava juttu! Jokaisen bloggaajan toive on saada näkyvyyttä blogilleen. Olen aloittanut bloggaamisen vasta viime kuussa, joten tämä on enemmän kuin voisin ikinä toivoa. Sain tästä hurjasti energiaa jatkaa kirjoittamista.

Kiitos Marja Hintikka Live! Kiitos ihanat ihmiset, jotka jaksatte antaa palautetta viesteillä ja kasvokkain! Tuntuu upealta, että pystyy sanoilla herättämään muissa ihmisissä erilaisia tunteita.

Tänään menen nukkumaan hymy kasvoillani.

Tervetuloa blogiini!

Tervetuloa blogiini! Olen pohtinut blogin aloittamista jo pitkään. Olen lapsesta saakka pitänyt kirjoittamisesta. Kouluikäisenä kirjoitin säännöllisesti päiväkirjaa ja lisäksi kirjoitin runoja. Kirjoittaminen aktivoi aivoja, sen avulla on helpompi prosessoida vaikeita asioita ja se on kaiken lisäksi hauskaa - ainakin jos löytää itselle mieleisen aiheen. Tämä on toinen blogini, koska tekniikan ihmelapsena pilasin ensimmäisen ja päätin siitä sisuuntuneena aloittaa homman alusta.

"J'adore cette baguette!" (Rakastan tätä patonkia!) on ranskalaisäidin aito ja ilahtunut huudahdus Pamela Druckermanin kirjasta Kuinka kasvattaa bebé: Vanhemmuus Pariisin malliin. Kirjassa Pariisiin muuttanut amerikkalaisnainen kertoo herkullisesti kulttuurisista eroista lasten kasvatuksessa ja niiden vaikutuksesta parisuhteeseen.

"Niin yksinkertaisesti, kauniisti ja rehellisesti sanottu. En osaa kuvitella sanovani jotain vastaavaa Simonille. Yleensä sanon, että hän on ostanut väärän patongin, tai murehdin, että joudun siivoamaan hänen jälkensä. ... Tuollaista puhdasta tyttömäistä mielihyvää - j'adore cette baguette - ei surullista kyllä ole enää välillämme.

Kerron patonkitarinan Simonille ajaessamme Ardenneilta kohti kotia, ohi keltakukkaisten peltojen ja satunnaisten sotamuistomerkkien. "Me tarvitsemme lisää j'adore cette baguettea", hän sanoo. Hän on oikeassa; sitä me todella tarvitsemme."

Juuri kyseistä aitoutta, rehellisyyttä ja kauneutta toivon pystyväni välittämään tällä blogilla.