10 x juuri nyt maaliskuussa 2020

Elämä ei ole entisensä sen jälkeen, kun supervirus alkoi valloittaa hallitsemattomasti maailmaa. Se on väistämättä vaikuttanut liki kaikkeen, mitä ja miten toimimme, mitä ajattelemme, miten puhumme ja miten vaikutamme meitä ympäröivään maailmaan teoillamme ja sanoillamme.

Olen kahdesti aiemmin blogannut aiheella "10 x juuri nyt". Niinpä käytän samaa pohjaa nähdäkseni, mikä on muuttunut kahdessa vuodessa.

Edelliset vastaukset näet täältä ja täältä.



Olen innoissani: blogihiljaisuuden rikkomisesta. Pitkästä aikaa maltan pysähtyä ajatusteni äärelle.

Haluan: saada takaisin turvallisuuden tunteen. Pelko tuntuu epämääräisenä möykkynä sisällä. Epätietoisuus, ahdistus, suru. Ne ovat päivittäisiä tunteita nykyään.

Luen: kirjaa Tarja Halosesta. Lopetin juuri Barack Obaman Unelmia isältäni. Politiikka on alkanut kiinnostaa minua yhä enemmän. Erityisesti minua kiinnostavat kasvutarinat, joissa kuvataan ihmisen kehityskaarta johtajaksi. Mitkä tekijät ovat johtaneet hänet siihen, miksi hän on halunnut johtajaksi, mitä hän on tehnyt päästäkseen siihen missä on, kokeeko hän olevansa oikeassa paikassa, kuinka unelmat ovat muuttuneet aikojen saatossa?

Kuuntelen: Lindsey Stirlingiä. Kiitos pikkuveljelleni musiikkivinkistä. En ensin lämmennyt Lindseylle, mutta nyt se soi meillä päivittäin. Myös tytöt tykkäävät etenkin hänen musiikkivideoistaan.

Haistan: keväisen maan ja raikkaan ilman istuessani ulkona.

Maistan: tuoreen ruohosipulin, jonka varsia esikoinen toi viljelylaatikosta.

Tunnen: olevani kuilun partaalla. Tiedän, että minun on jossain vaiheessa hypättävä, mutta juuri nyt vain odotan. En yhtään tiedä, mitä kuilun pohjalla on. Toivon, etten putoaisi aivan pohjalle asti ja että sinne minne putoan, yltäisi edes vähän valoa. Pidän myös kiinni toivosta, ettei minun tarvitsisikaan hypätä.

Katson: lapsiani leikkimässä yhdessä. Heissä on tulevaisuus.

Odotan: sitä, että elämä pääsisi palaamaan mahdollisimman normaaliksi. Että pääsisimme tekemään niitä hauskoja asioita, joita nyt emme voi tehdä. Käymään uimahallissa ja Lintsillä, menemään ahdistumatta ruokakauppaan (!), näkemään kavereita ja läheisiä.

Suunnittelen: sote-johtamisen opintojen jatkamista soveltuvin osin. Höllään suosiolla opiskelua tässä vaiheessa ja keskitän voimiani työhön. On tärkeä huomioida myös omaa jaksamista näin poikkeuksellisessa elämänvaiheessa.

10 x juuri nyt 1/2018

Katkaisen blogihiljaisuuden kertomalla meidän kuulumisia muodossa 10 x juuri nyt. Käytin sitä ensimmäisen kerran vähän ennen vauvan syntymää. Edelliset vastaukset näet täältä.

Olen innoissani: Uudesta vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteesta. Jos vain voisin, istuisin nenä kirjassa kiinni ja poistuisin välillä vain hakemaan kirjastosta uusia kirjoja haasteeseen.

Haluan: Oman saunan. Kärsin suunnattomasti siitä, ettei meillä ole saunaa. Olisi niin ihanaa käydä tyttöjen kanssa saunassa ulkoilun jälkeen. Paremman puutteessa käymme uimahallin saunassa pikalöylyissä.

Luen: kirjaa "Minä olen Malala. Koulutyttö jonka taliban yritti vaientaa." Kirja herättää paljon ajatuksia ja saa arvostamaan kaikkea sitä, mikä meidän maassamme on hyvin. Herkästi tulee pidettyä asioita itsestäänselvyytenä.

Kuuntelen: 2Cellos. Jos et ole vielä tutustunut, niin tee se ihmeessä! Ihan hervottomat kaverukset, jotka soittavat tunnettuja biisejä kahdella sellolla.

Haistan: Savun tuoksun uunin lämmityksen jäljiltä. Ulkona on pakkasta, mutta sisällä mukavan lämmin.

Maistan: mielessäni kesän, metsämansikat ja mustikat. Tämän talven aikana on tehnyt mieli lähteä jonnekin etelään enemmän kuin koskaan. Pimeys ja jatkuva vesisade alkaa ihan hieman tympäistä. Onneksi nyt on ollut jo sentään pari päivää pakkasta, jee! Jospa se talvi viimeinkin tulisi, kohta tammikuun puolivälissä.

Tunnen: silmäluomieni olevan lyijynraskaat. Pidän silti kiinni omasta ajastani ja teen kerrankin jotain ihan vain siitä ilosta, ettei se hyödytä ketään muuta kuin minua. Hah!

Katson: läppärin akun nopeasti pienenevää symbolia ja manailen, kun akku tyhjenee niin nopeasti. En jaksaisi alkaa kiskomaan latauspiuhaa monen mutkan takaa.

Odotan: sitä, että saisin nukuttua pidempiä pätkiä kerralla. Vauvalla on nyt joku vaihe, että hän heräilee öisin usein syömään. On hän kyllä kasvanutkin hurjasti ja oppii jatkuvasti uusia taitoja.

Suunnittelen: meneväni huomenna ensimmäiselle pitemmälle vaunulenkille. Aktiivisuusranneke on ensimmäistä kertaa latauksessa synnytyksen jälkeen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Liikkuminen on jäänyt turhan vähälle ja sen huomaa kaikessa. Onneksi pohjalta on hyvä ponnistaa. Jos saisi samalla energiaa kirjoittamiseen ja uusiin postauksiin.

1 kk kuulumisia vauvaperheestä

Martta on huomenna jo 5 viikon ikäinen! Viikot ovat menneet univelkaisessa sumussa ja päivät vilistävät ohi mieletöntä vauhtia. Tuntuu siltä että koko ajan on ilta. Ehdin vain avata unenpöpperöiset silmäni, kun pitää alkaa jo touhuta lapsia yöpuulle. Vauvan hoitotoimet vievät yllättävän paljon aikaa, vaikka tuntuu että touhuan välillä kuin pieni eläin saadakseni kellon kiinni ja silti sekään ei riitä. Olen aina myöhässä ja unohtelen asioita. Kaikki askareet tuntuvat jäävän jatkuvasti kesken. Ruoanlaitto on välillä lähes ylivoimainen ponnistus, kun se täytyy tehdä monessa pienessä osassa.

Martalla on selkeän epäsäännöllinen rytmi, jonka mukaan hän nukkuu, syö ja seurustelee. Pääsääntöisesti hän nukkuu yöt parilla herätyksellä, elleivät vatsavaivat häiritse unta. Hän viihtyy hyvin leikkimatolla ja on oppinut tarttumaan siinä roikkuviin leluihin. Niitä riepotellaan ja helistellään kovan höpöttelyn säestämänä. Olen kantanut vauvaa paljon Manducassa sekä sisällä että ulkona. Hän viihtyy siinä yleensä hyvin parikin tuntia ja olemme käyneet jo ensimmäisillä metsäretkillä sen kanssa. Hän viihtyy hyvin myös vaunuissa ja pitää automatkoista. Luksusta!

En voi väittää etteikö olisi rankkaa, mutta onneksi on myös ihania hetkiä. Pienten varpaiden silittelyä, pullaposkien pusuttelua, ihanan vauvantuoksuisen tukan nuuhkuttelua, pitkiä katseita ja rakastavia hymyjä. Esikoisen kanssa satuhetket kainalokkain, metsäretket, yhteiset kävely/pyöräilylenkit, syksyisen luonnon ihmettely ja keskustelut kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä, suunnittelu mitä kaikkea tehdään yhdessä kun vauva vähän kasvaa.

Ihanat vauvan varpaat. <3

Yritän huomioida esikoista niin paljon kuin mahdollista ja aina välillä pyrin tekemään jotain hänen kanssaan ihan kahdestaan. Olemme käyneet kahdestaan sieniretkellä, värittäneet Frozen värikuvia, leikkineet barbieilla ja kotileikkiä. Esikoinen tykkää osallistua vauvan hoitoon. Hän huolehtii että hoitopöydällä on puhtaita vaippoja, laittaa tuttia suuhun ja silittelee vauvaa, auttaa pukemisessa ja riisumisessa, auttaa kylvettämisessä, harjaa hiuksia, leikkii ja juttelee vauvalle. Joka päivä hän haluaa pitää hetken vauvaa sylissä ja ennen nukkumaanmenoa hän on halunnut pitää hetkisen vauvaa kainalossa omassa sängyssään.

Nyt kun vauva on tämän ikäinen, tuntuu kuin hän olisi ollut meillä aina. Häneen on ehtinyt hyvin tutustua ja oppia hänen luonnettaan ja temperamenttiaan. Tuntuu helpommalta kun tietyt päivittäiset rutiinit toistuvat samanlaisina joka päivä. Alussa kaikki oli niin sekavaa ja sinkoilua paikasta toiseen, kun asioilla ei ollut vielä omaa aikaansa tai paikkaansa.

Kummankin lapsen syntymä oli oikea ihme. Saamme kiitollisina seurata heidän kasvuaan ja kehitystään. Nyt tuntuu siltä, että perheemme on kokonainen.


<3 Sophie

10 x juuri nyt

Sain idean tähän postaukseen Melissan blogista Naurua ja itkua. Lisäsin omaan postaukseeni kaksi kohtaa lisää, maistan ja tunnen.


Olen innoissani: esikoisen eskarista, joka alkaa ensi viikolla. Jännittävää, haikeaa ja ihanaa! Tästä olenkin kirjoittanut toisessa postauksessa tarkemmin.

Haluan: lukea niin paljon kirjoja ennen vauvan syntymää, kuin mahdollista. Päivitän lukemani kirjat Goodreadsiin ja sieltä myös pystyn hyvin seuraamaan lukuhaastetta. Alkuperäinen tavoitteeni oli saada luettua 50 kirjaa vuoden 2017 aikana, mutta koska tavoite täyttyi jo niin nostin määrän 60 kirjaan. Siihen mahtuu monta upeaa uutta tuttavuutta.

Luen: tällä hetkellä Michael Scholtenin kirjaa Quentin Tarantinosta. Pidän joistakin Tarantinon leffoista todella paljon. Hän on löytänyt oman uniikin tyylinsä ohjata elokuvia, vaikkeivat lähtökohdat ole olleet helpoimmat mahdolliset. Respect.

Kuuntelen: Spotifyn listaa "Pehmeimmät klassikot" tähän rauhalliseen aamupäivään. Tällä hetkellä soi Coldplayn Scientist. Rakastan Chris Martinin käheää ääntä. Tässä biisissä on myös hieno musavideo. Kannattaa katsoa, ellet ole jo nähnyt sitä. <3

Haistan: esikoiseni villivadelma-shampoon tuoksun hänen tultuaan halimaan minua kesken kirjoittamisen. Avoimesta ikkunasta tulevan raikkaan ilman ukkosmyrskyn ja vesisateen jälkeen.

Maistan: Clipperin vadelmanlehtiteen. Olen juonut sitä raskausviikolta 37 lähtien. Vanhan kansan taikoja, jonka sanotaan vahvistavan kohtulihasta ja valmistavan sitä synnytystä varten. Olen kyllä huomannut sen juomisen jälkeen alkavan supistella. Olipa siitä varsinaista hyötyä tai ei, ainakin se maistuu hyvälle, on kofeiinitonta ja luonnollista.

Tunnen: oloni hieman väsyneeksi katkonaisten yöunien jälkeen. Määrällisesti sain kuitenkin nukuttua tavallista enemmän. Päikkärit voisi silti olla poikaa jossain vaiheessa tänäänkin. Olen yrittänyt lepäillä mahdollisimman paljon ja kerätä voimia tulevaa varten.

Katson: kun esikoinen leikkii barbeillaan olkkarin lattialla. Olkkarin ikkunasta näen, miten puut taipuvat kovassa tuulessa, välillä sataa vettä ja nyt paistaa taas aurinko. Kissamme makailee kiipeilytelineellään ja pesee hännänpäätään. Söpöä.

Odotan: että saisin pian vauvan syliini ja pääsisimme tutustumaan uuteen perheenjäseneen. Kumpihan sieltä mahtaa tulla? Se on vielä yllätys itsellekin.

Suunnittelen: meneväni kävelylle esikoisen kanssa, kunhan saan tämän postauksen kirjoitettua. Sateen jälkeen ilma on niin raikas, että siitä täytyy päästä nauttimaan ihan ulos asti. Jos vain ehdimme ennen seuraavaa sadekuuroa...

Kävelyllä eilen illalla esikoisen kanssa hetkeä ennen Klaara-myrskyn saapumista. Pilvet tulivat niin vauhdilla, että meille meinasi tulla hieman kiire kotiin!

Äidin kiukkupäivä

Joinakin päivinä kaikki tuntuu tahmealta. Ensin olet nukkunut huonosti, heräillyt vähän väliä ja nähnyt karmeita painajaisia. Ehkä viikonlopun hautajaisreissun jälkimaininkeja, kuka tietää. Herättyäsi haluaisit vain kaivautua syvemmälle peiton alle ja pysyä siellä piilossa koko päivän ajan. Ehkä jopa monta päivää.

Yhden päivän vapaapäivälle on tehty miltei minuuttiaikataulu jo etukäteen. Hoida se ja se, tee se asia, laita ruokaa, ai niin mitäs tänään syödään?!, soita tärkeä puhelu, pese pyykkiä, viikkaa entiset pois telineeltä, siivotakin pitäisi kun kämppä näyttää olevan räjähtämispisteessä. Olet myöhässä tärkeästä tapaamisesta, ja tapaamisen aikana huomaat että paitasi rintamuksella on iso tahra hammastahnaa.

Jo aamusta fiilis on ihan maassa eikä intoa riitä mihinkään. Raahaudut vain tehtävästä toiseen ja toivot, että päivä olisi jo ohi. Stressimittari on ollut punaisella heti, kun sait silmät auki.

Lapsikin on kiukkuisella tuulella, ärisee ja huutaa kun yrität saada siivoamaan edes murto-osan leluistaan. Se on kuulemma äidin tehtävä, kun siivoaminen on niin rankkaa. Jep jep. Olen huomannut. Kissakin pääsee ulko-ovesta karkuun, kun yrität tasapainoilla ostoskassien kanssa sisälle ja olet juuri sanonut lapselle, että muista varoa kissaa.

Hetken mietit, pitäisikö purskahtaa itkuun. Helpottaisiko, jos vollottaisi oikein sydämensä kyllyydestä hetken aikaa? Entä jos heittäytyisi eteisen lattialle ja saisi oikein kunnon itkupotkuraivarit? Huokaisen syvään. Yritän matkia pilatesopettajani oppeja. Se kuulostaa ja tuntuu hassulta. Ärsytys muuttuu kurkussa nauruksi ja alan hihittää. Yhtäkkiä koko kiukkupäivä tuntuu typerältä.

Menen halaamaan tytärtäni ja yhdessä päätämme, että kiukkupäivästä tuleekin kiva päivä. Laitamme kivaa musiikkia soimaan, syömme yhdessä lounasta ja rauhoitumme. Yhtäkkiä huomaan, että ulkona paistaa aurinko. Istahdan hetkeksi sohvalle siemailemaan kahvikupillista ja ihailemaan olkkarin likaisista ikkunoista siivilöityvää auringonvaloa. Mietiskelen asioita elämässäni, jotka ovat hyvin ja joista olen kiitollinen. Keksin monta asiaa.

Kiukuttelu tuntuu äkkiä todella turhalta. Päätän suunnata energian positiivisiin asioihin. Jos vaikka alkuun lähtisin etsimään sitä kissaa.


Mitä sinä teet kiukkupäivänä? Mikä helpottaa oloa?

Nurinkurinpäivä

Vuorotyön hyviä puolia on se, että yövuoron jälkeen on sallittua viettää "nurinkurinpäivää". Ensin saa nukkua possutella päivän ja sitten hemmotella itseään tekemällä asioita, joita ei välttämättä muuten joka päivä tekisi.

Eilen oli "nurinkurinpäiväni". Hain lapsen iltapäivällä hoidosta ja kyselin mitä hän haluaisi kanssani tehdä illalla. Toiveena oli elokuvailta. Niinpä ostin vähän juustonaksuja ja mehua. Kävimme lainaamassa kirjastosta läjän leffoja, että olisi vaihtoehtoja. Kirjaston dvd:t ovat nimittäin usein niin järkyttävän naarmuisia, ettei vanha dvd-soittimemme ymmärrä niiden päälle mitään, vaan pomppii raidalta toiselle.

Kotiin päästyämme söimme ennen ruokaa jälkiruoan ja iltapalan sijaan aamupalan. Päädyimme katsomaan Aristokatit. Onneksi levy toimi loppuun asti. Naksut ja mehu päätyivät leffan aikana parempiin suihin. Kissakin intoutui kanssamme sohvalle katselemaan kissoja tv:stä. Sekin olisi mieluusti maistellut juustonaksuja.

Tänään oli vapaapäiväni. Viime aikoina työ on vienyt niin suuren osan elämästäni, että halusin viettää laatuaikaa kotona ja tyttäreni kanssa. Ensin menimme yhdessä perhejumppaan, jossa aikuisetkin saavat kuunnella sisäisen lapsensa ääntä. Tällä kertaa mm. leikimme kaloja ja uiskentelimme meressä. Jumpassa tulikin niin kova nälkä, että tyttären toiveesta kävimme Subwayssa lounaalla.

Olin saanut salaa pakattua uintikamat auton takakonttiin, ja voi tyttären itkunsekaista ilmettä kun hän tajusi että pääsee yllärinä uimahalliin! Parasta oli tietysti laskea isosta liukumäestä peräkkäin. Tytär nauraa jostain syystä aina kaksinkerroin, kun lasken hänen perässään ja syöksyn putkesta altaaseen.

Poislähtiessä onnistuimme lukitsemaan itsemme portin väärälle puolelle. (Älkää kysykö, miten!) Onneksi ystävällinen asiakas vinkkasi ahdingostamme kassalle, eikä meidän tarvinnut jäädä viikonlopuksi uimahalliin.

Vuorotyö on raskasta ja välillä sen sovittaminen perheen kanssa tuntuu liki mahdottomalle, mutta toisinaan se kannattaa jo tällaisten ihanien hetkien takia. Koti saa olla kaaoksessa, mutta se saa odottaa. Ensin täytyy elää.

#badmomlista

Päätin osallistua tähän ajatuksia herättävään blogihaasteeseen. Pohjustin ajatuksiani Maaret Kallion blogikirjoituksella hyvästä vanhemmuudesta. Tuntuu että nykyajan äitiys on herkästi jatkuvaa suorittamista ja kilpailua muiden äitien kanssa. On jatkuvasti hirveä kiire saada lapsi hyppimään kehitysvaiheesta toiseen mahdollisimman kivuttomasti (ainakin ulkoisesti) ja samalla olla itse se täydellinen, rauhallinen ja pullantuoksuinen madonnaäiti. Guess what? Se ei ole todellisuutta. Niinpä tässä oma listani asioista, joiden takia olen tuntenut olevani "bad mom".

• Unohdin laittaa lapseni tyynyn alle kolikon, kun hän meni kerrankin nätisti nukkumaan ja odottamaan hammaskeijun vierailua. Voi sitä pettymystä! Melkein soitin miehelleni kesken työpäivän kotiin ja pyysin piilottamaan äkkiä kolikko johonkin muuhun paikkaan. No, onneksi hammaskeiju kävi seuraavana yönä. 
• Unohdin pakata eväsrepun päiväkodin metsäretkelle. 
• Unohdin ottaa lapsen kuravaatteet päiväkotiin. Lapsi oli innoissaan tulevasta roiskuttelusta kuralätäköistä ja kysyi minulta naama pitkänä, että "äiti kuinka sä saatoit unohtaa ne". 
• Rankan työvuoron jälkeen makoilin illan sohvalla puolikuolleena enkä jaksanut keksiä yhteistä tekemistä. 
• En jaksa joka päivä lähteä ulkoilemaan vaan saatamme olla koko päivän sisällä. 
• Olen huono askartelemaan lapsen kanssa. 
• Olen huono ruoanlaitossa ja leipomisessa. 
• Tarjoan välillä eineksiä, jos en jaksa laittaa ruokaa. 
• En osaa tehdä hienoja kampauksia. 
• En jaksa kuunnella lapsen jatkuvaa höpötystä Frozenista. "Elsa sitä, Elsa tätä..." 
• Suutun liian herkästi ja huudan lapselle. Kiljun kuin palosireeni, kun tunnen ettei minua kuunnella. 
• En aina jaksa kuunnella lapsen jatkuvaa kälätystä, vaan pyydän häntä olemaan välillä hiljaa. 
• Joinakin iltoina toivon vain lapsen menevän nukkumaan, että saisin lopulta hetkisen omaa aikaa. 

Loppupeleissä nämä eivät varmaan ole maata mullistavia asioita, mutta niistä tulee todella syyllinen ja huono äiti -fiilis. Ilmeisesti meihin on iskostunut syvälle täydellisen äidin myytti, jolloin äitiydestä tulee suoritus. On hyvä välillä pysähtyä miettimään ajatuksiaan äitiydestä, kunhan ei tee siitä pääasiaa. Tärkeintä on nauttia matkasta ja luotsata lasta turvallisesti kohti aikuisuutta. On vain inhimillistä ettei kyyti ole aina tasaista.

Millainen on sinun listasi?