Loppuraskauden rakkauskuplassa

Eilen ja tänään on ollut ihan hassu olo. Ihan kuin olisin vastarakastunut, liitelen pää pilvissä ja jalat ilmassa. Iltakävelyllä teki mieli alkaa juoksennella pitkin kylätietä tuulen mukana ja levittää kädet siiviksi. Nauraa ääneen ihan nauramisen ilosta. Maailma näyttää vaaleanpunaiselta. Kaikki on ihanaa ja kaunista. Villi veikkaukseni liittyy loppuraskauden hormoneihin. Olipa syy mikä tahansa, se tuntuu todella hyvältä.

Vaikkeivat raskaushormonit vaikuttaisikaan taustalla, on välillä muutenkin hyvä pysähtyä ja miettiä kiitollisuuden aiheita. Kiitollisuus ja onnellisuus kulkevat nimittäin käsi kädessä. Haastavana päivänä kiitollisuuden löytäminen edes yhdestä asiasta saattaa kantaa seuraavaan päivään, jolloin tilanne voi olla jo ihan erilainen. Hyvänä päivänä kiitollisuutta ja onnea voi pursuta loputtomasti.

Kauniin värinen lehti harmaata taustaa vasten, kuin onnen helmi arjen keskellä.

Tänään onnellisuuden aiheita on tullut jatkuvasti mieleen. Tässä muutamia:

• Teimme yhdessä esikoisen kanssa hyvää ruokaa uudella reseptillä.
• Ilmassa on ripaus syksyn kirpeyttä ja kuulautta.
• Kypsyvä ohrapelto näytti todella kauniilta aaltoillessaan tuulen mukana.
• Aurinko tuli esille aamupäivän pilvisyyden jälkeen.
• Kaikki tärkeimmät asiat ovat valmiina uutta perheenjäsentä varten.
• Olen kuunnellut Spotifysta hyvää musiikkia.
• Olen saanut ottaa kahdet nokoset sohvalla ja lepäillä aina kun on tuntunut siltä.
• Tunnen että minua rakastetaan, todella moni ajattelee minua ja toivoo minulle ja perheelleni hyvää.
• Minulla on turvallinen olo ja saan elää rauhassa perheeni kanssa.
• Istuessani illalla omassa rauhassa ulkona sain kuunnella hiljaisuutta, kyyhkyn kujerrusta ja haavan havinaa lempeässä tuulessa.

Mitä enempää ihminen voisi toivoa? Mistä sinä voisit olla tänään kiitollinen?

Raskaana olevan naisen vartalo - avoin arvostelulle?

Törmäsin jo esikoista odottaessani kummalliseen ilmiöön. Raskaana olevan naisen vartalo on täysin avoin kaikelle arvostelulle. Tuntemattomat ja puolitutut saattavat myös varoittamatta tulla koskemaan vatsaa ja töksäytellä mitä kummallisimpia kommentteja. Olen itse kokenut koskettelun ilman lupaa todella tungettelevana ja ahdistavana. Jokaisella ihmisellä on oma henkilökohtainen reviiri, joka kummallisesti hämärtyy odottavan äidin kohdalla. Ihan kuin hänen persoonansa katoaisi johonkin ja hänestä tulisi vain näyttelyesine, tavara.

"Oletpa sä valtava."
"Onpa sun maha tosi iso."
"Ootko ihan varma ettet odota kaksosia?"
"Siitä tietää että sä oot tulossa, kun sun maha tulee ekaks esiin nurkan takaa ja hetken kuluttua sä itse."
"Miten sä voit elää noin ison mahan kanssa?"
"Ei susta kyllä raskauden hehkua huomaa."

Odotusaikana äidin olo ei välttämättä ole hehkein mahdollinen, joten voitte kuvitella miten hiveleviä vastaavat kommentit ovat. Ensimmäinen reaktio on hölmistyminen, toinen reaktio tyrmistyminen ja kolmas mielen pahoittaminen. Jokainen haluaisi varmasti näyttää odotusaikana kauniilta ja loistaa sitä salaperäistä raskauden hehkua, josta kovasti puhutaan. Raskauden hormonimyrskyssä odottava äiti on tavallistakin helpompi saada pahoittamaan mielensä ja jopa itkemään. Siksi toivon ihmisten miettivän jatkossa kahdesti, miten puhuvat tulevalle äidille.

En voi ymmärtää, mitä töksäyttelijöiden päässä oikein liikkuu. Ilmeisesti ei yhtään mitään. Kokevatko he odottavan äidin olemuksen niin vieraana ja tavallisesta poikkeavana, etteivät he tiedä miten heidän pitäisi asiaan reagoida? Odottavia äitejä on kuitenkin aina ollut ja aina tulee olemaan. Ei ole mistään kummallisesta kyse. Kommentoivatko samat ihmiset myös ylipainoisille ihmisille, että oletpa läski? Tai kutsuvatko he laihaa teini-ikäistä anorektikoksi?

Jos et keksi mitään kaunista sanottavaa, on parempi olla hiljaa. Toisaalta olen saanut myös ihania ja vilpittömiä kommentteja, joista on tullut pitkäksi aikaa hyvä mieli ja onnen kyyneleet silmiin.
"Onpa sulla ihana masu."
"Sä ihan hehkut."
"Sä näytät tosi hyvinvoivalta."
"Saanko koskettaa sun masua?"

Ihana vauvamasuni, jota tulee pian ikävä. <3

Oletko sinä saanut odotusaikana hämmentäviä kommentteja ulkonäöstäsi?

31. rv:n tuntemuksia. Synnytys lähestyy.

Vielä vähän aikaa sitten en halunnut ajatella tulevaa synnytystä lainkaan. En myöskään halunnut nähdä pieniä vauvoja tai miettiä, mitä tarvikkeita kotiin pitäisi hankkia. Yhtäkkiä ajatukset pyörivät miltei ainoastaan synnytyksessä ja vauvassa. En jaksa olla kiinnostunut kovinkaan paljoa ympäröivästä maailmasta samassa suhteessa kuin aiemmin. Tuntuu että olen pikkuhiljaa menossa oman kuplani sisään. Myös esikoinen on selvästi kauempana minusta ja enemmän kiinni isässään. Minua dissataan ihan kympillä. Odotettu reaktio.

Vauvalle on hankittu/hankinnassa tärkeimmät tavarat. Ruokakauppareissulla teki mieli jo alkaa vertailla eri vaippamerkkejä ja niiden ominaisuuksia. Sain vielä kuitenkin pidäteltyä itseäni. Kännykkään on ladattu ilmainen Preglife-sovellus, josta näkee tarkalleen eletyn raskausviikon ja missä vaiheessa vauvan kasvu milloinkin on. Plussaa on myös sovelluksessa oleva helppokäyttöinen supistuslaskuri.

Synnytystä varten olen kysellyt lainaan kaveriltani Elle Tens -laitteen. Suosittelen kokeilemaan sitä lämpimästi! Ajattelin hakea sen jo hyvissä ajoin, koska viimeksi pärjäsin sen avulla pitkän latenssivaiheen kotona. Olen myös alkanut suunnitella Spotifyhyn omaa synnytyslistaa. Kännykän varavirtalähde on jatkuvasti latingissa, koska kännykkäni akku on niin surkea ettei sillä muuten pystyisi kuuntelemaan yhtään mitään. Mies hankki minulle langattomat kuulokkeet, joilla voin kuunnella mitä vain ja milloin vain haluan.

Postiluukusta kolahti aika synnytyspelkopolille heinäkuuksi. En varsinaisesti koe pelkääväni synnytystä, mutta edellisestä synnytyksestä jäi paljon mietittävää ja keskeneräisiä asioita, jotka olisi hyvä saada käsiteltyä ennen uutta synnytystä. Ajattelin jossain vaiheessa jäsentää ajatuksiani blogipostauksen muodossa edellisestä synnytyksestä. Arkojen ei kannata pelästyä, koska mitään todella karmivaa ei ole tiedossa.

Rakastan Pertti Jarlan Fingerporia. Tämä löytyy myös meidän jääkaapin ovesta. :D

Apua, jo rv 23!

Toisen lapsen odottaminen eroaa näköjään esikoisen odottamisesta todella paljon. Esikoisen odotus kului todella hitaasti ja jotenkin oli aikaa ihmetellä ja kuulostella sekasortoisia ajatuksia ja tuntemuksia. Nyt aika menee yhdellä rytinällä eteenpäin ja tajusin juuri, että kohta alkaa jo viimeinen kolmannes!

Seepramasu rv 23.

Esikoisen aikana halusin alkaa hankkimaan vauvatarvikkeita hyvin aikaisessa vaiheessa, mutta pidättelin itseäni etten joutuisi pettymään, jos kaikki ei sujukaan hyvin. Tällä kertaa huomaan olevani vastahankainen eri hankintojen suhteen. Olen onneksi saanut vauvanvaatteita ystäviltäni ihan riittävästi. Turvakaukalo ja sitteri on myös jo hankittu kavereilta, mutta se suurin ostos eli vaunut on vielä tekemättä. Kauhistuin uusien vaunujen hintoja (~1000 €!) niin paljon, että se vei pitkäksi aikaa suurimmat ostohalut. Aion jatkossa silmäillä hyväkuntoisia vaunuja myös kirppareilta. Tällä kertaa minulla on tiukemmat kriteerit vaunujen suhteen, mutta onneksi etsimiseen on vielä reilusti aikaa.

Olo on muuten ollut melko tasainen koko raskauden ajan. Vauva tuntuu olevan samanlainen tänttähäärä kuin isosiskonsa; jo tässä vaiheessa hän jumppailee kovasti ja iskee niin napakoita potkuja, että ne näkyvät jo päälle päin. Ja voin kertoa, että ne myös tuntuvat. Paras aika jumppailulle on iltaisin, kun rauhoitun paikoilleni.

Levottomat jalat ovat alkaneet vaivata taas. Olen myös alkanut valvomaan joka yö 2-4 tuntia keskellä yötä. Iltaisin simahdan jo klo 20 ja herään heti puolenyön jälkeen. Olen silloinkin todella väsynyt, mutta en vain saa millään unen päästä kiinni. Viime yönä lueskelin kirjaa, söin pientä yöpalaa, kävelin ympäri taloa, katselin nukkuvaa esikoista ja pötköttelin sohvalla mietiskellen niitä näitä. 

Oikean nukkumisasennon löytäminen on jo haasteellista. Liitoskipujen takia herään jokaiseen kyljenkääntöön. Jos olen pitkään toisella kyljellä, lonkkaa alkaa särkeä. Selälläni en pysty olemaan, koska vauva painaa suuria suonia ja alan voida todella huonosti. Huomasin sen myös tänään käydessäni kampaajalla. Varoitin jo etukäteen kampaajaa, että saatan alkaa voida huonosti pesutuolissa. Onneksi sain siinä suhteellisen pystyn asennon, mutta silti jouduin loppuajan hengittelemään tehostetusti että pysyn tolkuissani. Mukillinen kylmää vettä ja jaloittelu onneksi auttoi.

Tänään minulla on siitä harvinainen päivä, että saan viettää koko päivän ihan omassa rauhassani. Kävin kampaajalla, nautiskelin herkkumunkin kahvin kanssa ja kirjoitin rauhassa blogia. Kerrankin saan kuunnella Spotifysta juuri sitä musiikkia, mitä itse haluan. Tänään soivat Kill Bill 1 & 2 soundtrackit. Ajattelin käydä vielä rauhallisella kävelylenkillä kauniissa auringonpaisteessa. Sen sijaan taivas repesi heti kotiintuloni jälkeen ja ulkona tulee vaakatasossa kaikkea mahdollista veden ja rakeiden väliltä. Hemmottelen siis itseäni ja otan päikkärit.

Kauniita unia ja ihanaa maanantaita! :)

Raskas ihana odotus

Blogissani on ollut viime aikoina todella hiljaista. Viimeisin postaukseni oli ystävänpäivänä. Jestas sentään, miten nopeasti aika kuluu! Vasta oli jouluviikko, kun tein positiivisen raskaustestin ja sen jälkeinen aika on mennyt oikeastaan ihmetellessä ja kuulostellessa olotilaa. Mieltäni ovat myös lämmittäneet kyselyt, milloin taas kirjoitan uusia postauksia blogiini. Näköjään tälläkin hiljaiselon kaudella kävijöitä on riittänyt ihan mukavasti. Kiitos teille siitä.

Olen voinut yllättävän hyvin. Esikoista odottaessa minulla oli jatkuvasti vuotoja ja supistuksia, joiden takia jouduin elämään miltei koko raskausajan veitsenterällä. Siihen verrattuna olen selvinnyt toistaiseksi vähällä. Pahoinvointi on pysynyt kurissa, kun olen vain huolehtinut säännöllisestä ateriarytmistä ja terveellisestä ruokavaliosta. Toistaiseksi painoni on ollut hieman laskusuuntainen, vaikka nyt ollaan jo raskauden puolivälissä. Ylipainoni huomioon ottaen se on vain hyvä asia. Paino ehtii nousta vielä ihan tarpeeksi.

Nyt kevään sulatettua enimmät lumet olemme päässeet tyttären kanssa kauan odotetuille metsäretkille. Pari viikkoa sitten aloin taas käymään salilla. Hengästyn todella helposti jo arkisissa askareissa, joten se täytyy huomioida liikkuessa. Kun syke nousee liian korkeaksi, silmissä sumenee ja alkaa pyörryttää. Tulee todella huono olo. Ensimmäisellä kerralla otin vähän turhan vauhdikkaasti, minkä jälkeen jouduin hetken istuskelemaan ja ottamaan huikkaa vesipullosta. Sekin tahtoo herkästi jäädä liian vähälle, veden juominen. Pidän nykyään joka paikassa mukanani vesipulloa ja pyrin juomaan enemmän kuin normaalisti. Muuten huimaus ja huono olo on taattu.

Raskaana ollessa rauhalliset retkipolut houkuttelevat.

Oloni on muuten ollut suhteellisen hyvä ja tasainen. Olen pystynyt tekemään miltei samoja asioita kuin normaalistikin. Ainoa suurempi ongelma on ollut levottomat jalat. Olen kärsinyt niistä lapsesta asti, välillä enemmän, välillä en lainkaan. Raskauden aikana vaiva on pahentunut todella radikaalisti. Enää magnesiumtabletitkaan eivät auta. Olen kokeillut myös magnesiumsuihketta ja kylmiä kylpyjä. Kylmyys auttaa hetkeksi ja tuntuu taivaalliselta. Harmi, ettei nukkuminen jalat vesiämpärissä oikein onnistu. Usein vaeltelen ympäri taloa pari kolmekin tuntia yössä ja heiluttelen jalkojani oikein urakalla. Onneksi vaiva on ollut helpottamaan päin. Noin rv 16:lla se oli pahimmillaan.

Vauva pitää jo aikamoista jytää kohdussa. Erityisesti iltaisin kun rauhoitun istumaan sohvalle, tunnen liikkeet hyvin. Kummasti se herkistää mielen. Samalla tulee rauhallinen olo, kun tiedän että kyllä siellä sittenkin asustaa joku. Välillä kun epäusko meinaa vallata mielen. Miestä ja esikoista vähän harmittaa, kun potkut eivät vielä tunnu iholle.

Raskaus on nimensä veroisesti ainakin välillä raskasta, mutta on se myös ihanaakin. Elokuussa viimein odotus palkitaan. On uskomattoman hienoa, että saan etuoikeuden tulla toistamiseen äidiksi.