Päivä hevostallilla 5-vuotiaan kanssa

Olin 5-vuotiaan tyttäreni seurana islanninhevostalli Sydänkaviossa pienten lasten hevoshetkessä. Se oli suunnattu alle kouluikäisille. Tein etukäteen "lahjakortin", johon laitoin hauskan hevoskuvan, kirjoitin tyttäreni nimen ja mihin kortti oikeuttaa. Tyttö oli aivan haltioissaan kun sai kortin. Annoin sen vasta edellisenä päivänä, koska tiesin että joutuisin muuten vastailemaan viiden minuutin välein, milloin pääsee tallille.

Tytär antoi kiitoshalin ponille.

Tytär on vielä niin pieni, että sai hoidettavakseen shetlanninponi Niilon. Hän kävi opettajan avulla hakemassa sen tarhasta, talutti itse ja laittoi puomiin kiinni. Pienelle tytölle on mieletön elämys saada itse taluttaa ponia. Silmät loistivat ja suu oli yhtä hymyä.

Tyttären tehtävä oli seuraavaksi harjata poni kauttaaltaan. Ensimmäiset vedot menivät innokkaasti, mutta hyvin pian tyttö jo sanoi ettei jaksa enää. On kuitenkin tärkeä oppia, että eläimestä täytyy pitää huolta ja sitä hoidetaan hyvin. Pidänkin enemmän tällaisista tapahtumista, kuin tunneista joilla hevonen saattaa olla jo valmiiksi hoidettu ja satuloitu ja pahimmillaan lapsi nostetaan ponin selkään istumaan siellä kuin robotti. Ponin hoitamisessa on myös se hyvä puoli, että lapsi saa tutustua poniin ja myös toisin päin. Saa silitellä ja höpötellä ja hakea tuntumaa eläimeen. Autoin lopulta harjaamisessa ja opettaja auttoi kavioiden putsaamisessa. Opettaja piti kavioita ja tytär putsasi ne kaviokoukulla ja -harjalla. Hienosti sujui hyvällä yhteistyöllä!

Seuraavaksi tytär sai taluttaa ponin kentälle ja nousta ratsaille. Satulan ja suitsien sijaan tyttö sai istua huovalla ilman jalustimia, jolloin saa paremman tuntuman ponin liikkeisiin. Maasto oli hyvin mäkistä, joten suitsista pitäminen olisi voinut olla vähän haastavaa tytölle. Opettaja talutti ponia, koska olin jo etukäteen kertonut olevani raskaana ja varovani vähän vatsaani. Kävelimme mäkiä ylös ja alas, missä tuli hyvää tasapainoharjoitusta tytölle (ja minulle hyvää kuntoilua kun puuskutin ponin perässä). Kävimme rannalla juottamassa poneja ja satumetsässä ihmettelemässä metsän olentoja. Sitten vielä kentällä oli jumppaa ja tasapainoharjoituksia ponin selässä.

Satumetsän asukas.

Tytär ruokki ponin lopuksi ja käytti sitä hetkisen niityllä syömässä tuoretta heinää. Sitten pääsimme itsekin metsään nuotion ääreen paistamaan makkaraa ja paahtamaan vaahtokarkkeja. Emme edes ehtineet autoon, kun tyttö jo kysyi että milloin mentäisiin uudelleen tallille. Lähdimme tyytyväisinä ja iloisina kotimatkalle monta muistoa ja elämystä rikkaampana.

Makkarat maistuivat nälkäisille ratsastajille.