Viimeinen kolmannes ja Zimmerin konsertti

Juhlistimme odotuksen viimeisen kolmanneksen alkua menemällä treffeille Hans Zimmerin konserttiin. Anoppi tuli hoitamaan esikoista siksi aikaa, että pääsimme lähtemään. Lähtö jäi viime tippaan ja meinasi tulla kiire. Luulimme että konsertti alkaa klo 19.30 mutta se alkoikin lähemmäs klo 20. En ehtinyt syömään kotona päivällistä, joten voin hieman huonosti Pasilaan ajaessa. Jätimme auton kävelymatkan päähän ja pinkaisimme siitä niin kovaa Hartwall Arenalle, kuin suinkin pystyin vatsani kanssa. Oma vesipullo piti jättää turvatarkastuksessa, mikä harmitti. Kylmä vesi on tukeni ja turvani, kun huono olo yllättää. Joka paikassa oli kamala ryysis ja pitkät jonot. Välillä hieman kadutti, että tulikin lähdettyä tungokseen. Ihmiset tönivät joka puolelta ja yritin vain suojella vatsaani. Pakollisen wc:n ja Pizza Hutin kautta pääsimme onneksi hyvissä ajoin omille paikoillemme.

Hans Zimmer esiintymässä orkesterin ja kuoron kanssa Hartwall Arenalla 16.5.2017.

Hallissa oli aivan sairaan huono ilma jo heti alussa. Tuntui kuin ovella olisi ollut seinä vastassa. Odotin koko konsertin ajan, että ilma paranisi mutta se vain huononi konsertin edetessä. Ilman vesipulloa kuumassa ja loppuunmyydyssä hallissa oli suorastaan tuskaista olla. Yritin vain sinnitellä jotenkin loppuun asti.

Itse show oli suoranainen spektaakkeli. Valotehosteet olivat ihan mielettömiä ja äänimaailma kuin toisesta maailmasta. Musiikki oli pääosin hyvin raskasta ja välillä tuli sellainen olo, kuin olisimme olleet rock-konsertissa. Itseäni harmitti konsertin lopuksi, kun esiintyjät jo lähtivät lavalta enkä ollut kuullut lempibiisejäni Time ja Mombasa elokuvasta Inception. Raivokkaan taputtamisen jälkeen saimme ne kuitenkin encoressa.

Konsertti oli upea kokemus ja se olisi ollut vielä upeampi, jos olisin pystynyt keskittymään siihen täysillä. Nyt huono ilma ja kuumuus veivät osan keskittymiskyvystäni. Jatkossa ehkä kuitenkin pyrin välttämään suuria väkijoukkoja ja tungosta odotusaikana. Enkä suostu enää luopumaan vesipullostani muuta kuin äärimmäisessä hädässä!

Yhteistyössä Lohjan teatterin kanssa: Hiidenkartanon arvoitus

Sain blogini kautta kaksi lippua Lohjan teatterin lasten fantasiamusikaaliin Hiidenkartanon arvoitus. Esitys on osa Suomi 100 vuotta virallista juhlaohjelmaa. Kävimme katsomassa esityksen 5-vuotiaan tyttäreni kanssa. Esitystä suositellaankin 5-vuotiaasta ylöspäin. Siinä oli paljon erilaisia teemoja itsenäistymisestä kuolemaan ja perinteiseen hyvän ja pahan taisteluun, jotka vaativat hieman sulattelua aikuiseltakin ennen kuin pystyin aloittamaan postaamista esityksestä.

Tontut auttavat Hugon pois vesihiisittärien kynsistä.
Kuva: Lohjan teatteri

Tyttärelleni tämä oli ensimmäinen kerta käydä oikeassa teatterissa. Häntä jännitti kovasti jo teatterille mentäessä ja hän kyseli esityksestä jo monta päivää aiemmin. Katsoimme kuvia Lohjan teatterin sivuilta ja kerroin hieman esityksen juonesta. Katsomo oli jännittävä paikka, koska se oli niin hämyinen. Lapsille oli varattu koroketyynyjä ja meilläkin oli sellainen käytössä, että tytär näkee kunnolla lavalle. Lavasteet olivat niin upeasti tehtyjä, että lapsi pohti miten kuu on saatu näyttämölle ja voiko se todella olla oikea kuu. Myös savukoneesta tuleva savu ja sen tuoksu herättivät kysymyksiä. Valaistus oli upeasti toteutettu ja se lisäsi eri tunnetilojen voimakkuutta. Musiikki oli upeaa ja pidin jopa räppiosuuksista.

Lavalla nähtiin esityksen aikana erilaisia hahmoja suomalaisesta kansanperinteestä satuihin ja fantasiamaailmaan, mm. tonttuja, keijuja ja shamaani. He luotsaavat eteenpäin maahisten maailmaan joutunutta räppäripoikaa, Hugoa, joka yrittää pelastaa salaperäisen Hilda-tytön kultaisesta vankilasta ja kauhealta kohtalolta. Erityisen vaikutuksen rooleissaan tekivät lapsinäyttelijät ja nuoret pääosien esittäjät.

Esitys kesti noin 2 h väliaikoineen. Onneksi meille oli varattu nimellämme oma pöytä kahvioon, joten vältimme jonottamisen. Lapsen mielestä yksi illan kohokohtia oli nimenomaan istua ihan omassa pöydässä ja nauttia pillimehua ja munkkia. Äidille maistui kahvi.

Esitys sai aikaan katsojassa paljon erilaisia tunteita. Välillä itketti, välillä pelotti ja jännitti, välillä nauratti makeasti. Ihan niin kuin hyvän esityksen kuuluukin tehdä. Paljon jäi myös pohdittavaa esityksen jälkeen. Kotimatkalla ja kotona saimme aikaiseksi hyviä keskusteluja esityksen teemoista.

Kysyin tyttäreltäni, mitä mieltä hän oli esityksestä: mennään uudelleen!!!

Menkää tekin! Lämmin suositus meiltä. Hiidenkartanon arvoitusta esitetään vielä lauantaina 20.5. klo 16. Liput voi ostaa täältä.

Päivä hevostallilla 5-vuotiaan kanssa

Olin 5-vuotiaan tyttäreni seurana islanninhevostalli Sydänkaviossa pienten lasten hevoshetkessä. Se oli suunnattu alle kouluikäisille. Tein etukäteen "lahjakortin", johon laitoin hauskan hevoskuvan, kirjoitin tyttäreni nimen ja mihin kortti oikeuttaa. Tyttö oli aivan haltioissaan kun sai kortin. Annoin sen vasta edellisenä päivänä, koska tiesin että joutuisin muuten vastailemaan viiden minuutin välein, milloin pääsee tallille.

Tytär antoi kiitoshalin ponille.

Tytär on vielä niin pieni, että sai hoidettavakseen shetlanninponi Niilon. Hän kävi opettajan avulla hakemassa sen tarhasta, talutti itse ja laittoi puomiin kiinni. Pienelle tytölle on mieletön elämys saada itse taluttaa ponia. Silmät loistivat ja suu oli yhtä hymyä.

Tyttären tehtävä oli seuraavaksi harjata poni kauttaaltaan. Ensimmäiset vedot menivät innokkaasti, mutta hyvin pian tyttö jo sanoi ettei jaksa enää. On kuitenkin tärkeä oppia, että eläimestä täytyy pitää huolta ja sitä hoidetaan hyvin. Pidänkin enemmän tällaisista tapahtumista, kuin tunneista joilla hevonen saattaa olla jo valmiiksi hoidettu ja satuloitu ja pahimmillaan lapsi nostetaan ponin selkään istumaan siellä kuin robotti. Ponin hoitamisessa on myös se hyvä puoli, että lapsi saa tutustua poniin ja myös toisin päin. Saa silitellä ja höpötellä ja hakea tuntumaa eläimeen. Autoin lopulta harjaamisessa ja opettaja auttoi kavioiden putsaamisessa. Opettaja piti kavioita ja tytär putsasi ne kaviokoukulla ja -harjalla. Hienosti sujui hyvällä yhteistyöllä!

Seuraavaksi tytär sai taluttaa ponin kentälle ja nousta ratsaille. Satulan ja suitsien sijaan tyttö sai istua huovalla ilman jalustimia, jolloin saa paremman tuntuman ponin liikkeisiin. Maasto oli hyvin mäkistä, joten suitsista pitäminen olisi voinut olla vähän haastavaa tytölle. Opettaja talutti ponia, koska olin jo etukäteen kertonut olevani raskaana ja varovani vähän vatsaani. Kävelimme mäkiä ylös ja alas, missä tuli hyvää tasapainoharjoitusta tytölle (ja minulle hyvää kuntoilua kun puuskutin ponin perässä). Kävimme rannalla juottamassa poneja ja satumetsässä ihmettelemässä metsän olentoja. Sitten vielä kentällä oli jumppaa ja tasapainoharjoituksia ponin selässä.

Satumetsän asukas.

Tytär ruokki ponin lopuksi ja käytti sitä hetkisen niityllä syömässä tuoretta heinää. Sitten pääsimme itsekin metsään nuotion ääreen paistamaan makkaraa ja paahtamaan vaahtokarkkeja. Emme edes ehtineet autoon, kun tyttö jo kysyi että milloin mentäisiin uudelleen tallille. Lähdimme tyytyväisinä ja iloisina kotimatkalle monta muistoa ja elämystä rikkaampana.

Makkarat maistuivat nälkäisille ratsastajille.

Joululoma: HopLop, Sea Life, Tatu ja Patu

Tänä vuonna sain jouluksi lomaa. Olen yleensä ollut joulun ja uudenvuoden töissä. Sairaalan joulussa on oma tunnelmansa. Vaikka kotona ei olisi jaksanut koristella, niin töissä on kynttelikköjä, jouluvaloja, tonttuja, enkeleitä, piparintuoksua ja röykkiöittäin suklaakonvehteja. Pidän erityisesti joulun yövuoroista. Pitkistä ja hämyisistä käytävistä, tuhisevista potilaista, tyynyradioista kaikuvista joululauluista hiljaisissa potilashuoneissa. Rauhan katkaisee välillä kutsukellon pirinä ja uusien potilaiden tulo ensiavusta. Potilaille on traumaattista joutua sairaalaan ja erityisesti viettää jouluyö siellä. Yritän kuitenkin tehdä heidän olostaan mahdollisimman siedettävän ja saada heille kaikesta huolimatta ripauksen joulumieltä.

Tuntuu vähän kummalliselta viettää joulu tänä vuonna kotona. Aloitin lomani jo alkuviikosta, joten suunnittelin kaikkea kivaa yhteistä tekemistä tyttären kanssa. Kävimme Lohjan HopLopissa riehumassa kaverin ja hänen tyttärensä kanssa. Sillä aikaa kun lapset seikkailivat, saimme jutella rauhassa niitä näitä. HopLopissa oli niin hauskaa, että saimme hieman houkutella lapsia lähtemään pois.

Keskiviikkona vierailimme Helsingin Sea Lifessa. Hankin lipun jo hyvissä ajoin lapsen synttärilahjaksi, mutta onneksi tajusin lukea pienen printin ennen joulua. Lippu olikin käytettävä 1 kk kuluessa ostamisesta, joten oli viimeinen mahdollinen päivä vierailuun. Vietimme kalojen keskellä pari tuntia. Tytär on nyt jo niin iso, että malttoi paremmin jäädä katselemaan kaloja. Edellisellä kerralla miltei juoksimme altaalta toiselle. Tosin tälläkin kertaa kalojen ruokkimisen katsominen oli "tylsää, mennään pois". Aina kuitenkin löytyi joku kiintopiste, johon jäätiin vähän pidemmäksi aikaa ihmettelemään.

Merirosvo vartioi uskollisesti aarrearkkuaan.

 

Sea Lifessa on erään ison altaan alla pieni tunneli ja "ilmakupla", jossa voi käydä vilkuttelemassa kavereille. Hyvin palveluhenkinen opas kertoi että toistaiseksi vanhin sinne mennyt on ollut noin 60-vuotias, joten en voinut tietenkään jäädä huonommaksi. Nielin pienen pakokauhuni ryömiessäni tunneliin. Kärsin melkoisen pahasta ahtaanpaikankammosta. Kävin urheasti kuplassa vilkuttamassa ulkopuolella riemukkaasti nauravalle tyttärelleni. En kuitenkaan pystynyt jäämään sinne ihastelemaan pidemmäksi aikaa. Ai että mikä voittajafiilis kun pääsin sieltä pois! Ainakin tytär oli ylpeä minusta, joten pieni kärsimys kannatti. Yritin tietysti kovasti näyttää siltä, ettei minua pelottanut lainkaan. En tiedä menikö läpi.

Meren pohjassa aika pysähtyy.

Sea Lifen yksi parhaita osioita on merenalainen tunneli. Istuimme penkille sylitysten vähäksi aikaa rauhoittumaan. Kuuntelimme veden kohinaa ja katsoimme yllämme leijuvia haita ja pienempiä kaloja. Upeaa. Tällä kertaa kävi niin hyvä tuuri, että saimme istua kahdestaan tunnelissa kotvan aikaa ennen kuin sinne tuli muita asiakkaita. Jopa levoton lapsi malttoi rauhoittua hetkisen.

Meduusat saa valaistua haluamallaan värillä.

Sea Lifen ravintolaa en toisaalta suosittele. Lounaalla tarjoiltiin erittäin suolaista perunapurjokeittoa, todella sitkeitä ja mauttomia jättinugetteja ja epämiellyttävän näköistä ja makuista perunamuussia, joka ei ollut nähnytkään perunaa. Edes lapselle ei maistunut. Kahvi maistui kitkerälle automaattikahville. Puistattavaa. Lähdimme pettyneinä ja nälissämme ravintolasta, emmekä aio mennä toiste.

Tyttären mielestä miltei parasta oli matkustaa julkisilla Helsingissä. Bussissa ja junassa kanssani istui innostunut tähtisilmäinen tyttö. Tytär toivoi että menisimme vielä elokuviin Selloon. Hän sai valita elokuvan, joten kävimme katsomassa Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu. Melkoisen vauhdikas elokuva, jonka parasta antia olivat mielestäni upeat ilmakuvat Helsingistä. Wau! Kotimatkalla kävimme keskustelua elokuvan innoittamana oikeasta ja väärästä. Tytär oli hieman tuohtunut siitä, kun elokuvassa tehtiin "tuhmia asioita". Meillä oli oikein hyvä keskustelu.

Nyt onkin hyvä aloittaa rauhoittuminen jouluun, kun ollaan oltu alkuviikko menossa. Olemme unohtaneet siivouksen ja keskittyneet laatuaikaan yhdessä. Tänään aion köllöttää sohvalla tytär kainalossa ja katsella piirrettyjä. Eikö kuulostakin hyvältä?

Ihanaa joulua teille kaikille lähelle ja kauas!

Ennio Morricone: The 60 Years of Music World Tour, Helsinki

Kylmät väreet kulkevat pitkin vartaloani ja niskahiukseni tuntuvat nousevan pystyyn. Jo ensimmäisistä tahdeista lähtien kuuntelen kyyneleet silmissä musiikkia.  Suuri säveltäjä, kapellimestari, nero, pieni suuri italialainen, Sergio Leonen koulukaveri, yli 500 elokuvaan musiikkia säveltänyt, vuoden 2016 Oscar-voittaja (paras elokuvamusiikki, Tarantino: The Hateful Eight), 88-vuotias Ennio Morricone on lavalla Tsekin kansallisen sinfoniaorkesterin kanssa. Hän ei juurikaan hymyile eikä hän puhu yleisölle mitään koko konsertin aikana. Hänen kätensä sen sijaan puhuvat yleisölle. Ne näyttävät leijuvan ilmassa, kun hän taikoo ilmoille mitä kauneinta musiikkia.

Ennio Morricone voitti parhaan musiikin Oscarin 2016.
Kuvalähde: www.thefilmstage.com

Morriconella on ihmeellinen kyky saada koko Hartwall Arena olemaan hipihiljaa ja keskittymään musiikkiin. Välillä hän nousee tuolistaan kumartamaan nöyrän näköisenä yleisölle, kunnes jatkaa taas. Kun upea sopraano Susanna Rigacci saapuu lavalle punaisessa mekossaan, miltei hyperventiloin. Saamme kuulla häntä vielä yhdessä kolmesta encoresta. Jäähallillinen ihmisiä taputtaa hurjana ja nousee useita kertoja konsertin aikana osoittamaan arvostustaan seisaaltaan.

30.11.2016 Hartwall Arena, väliajalla

Konsertin jälkeen on tyhjä olo. Tuntuu kuin Morricone olisi musiikkinsa kautta avannut paratiisin portit ja antanut meille palan taivasta. Sydämeni tuntuu konsertin jälkeen tyhjiin puristetulta. Tunnemyrsky on niin valtava, että konsertista toipuessa menee muutamia päiviä. Tunnen kiitollisuutta, että olen päässyt nauttimaan tästä upeasta kokemuksesta.

Grazie Maestro!

Jos Morricone ei ole sinulle tuttu, kannattaa tutustua ainakin näihin kappaleisiin:

"Once Upon a Time in the West" live at Paris 2014

"Rabbia E Tarantella" elokuvasta Inglurious Basterds

"L'Arena" elokuvasta Kill Bill 2

(Tässä pidän erityisesti, miten musiikki kasvaa vähitellen kappaleen edetessä.)

"A Fistful of Dollars"

"The Ecstasy of Gold" with Susanna Rigacci