Meillä on korvikevauva

Nyt vietetään kansainvälistä imetysviikkoa, jonka tarkoituksena on mm. levittää tietoa imetyksestä, kannustaa äitejä imettämään ja lisätä positiivista ajattelua imetyksestä. Imetys on vauvan luonnollinen tapa saada ravintonsa. Entäpä jos imetys ei onnistukaan?

Meille kävi näin. Meillä on nyt korvikevauva. Kirjoitin edellisessä postauksessani synnytyksenjälkeisestä unettomuudestani, josta olen edelleen toipumassa. Sen seurauksena maidon tulo alkoi ehtyä ja vauvan paino laskea tiheistä imetyksistä huolimatta. Se oli todella isku vasten kasvoja, koska en ollut edes ajatellut ettei maitoni riittäisi vauvalle. Esikoisen aikana maitoa tuli kuin ovista ja ikkunoista, niin että usein heräsin maitolätäköstä ja jouduin vaihtamaan paitaa useita kertoja päivässä liivinsuojien kastuttua läpimäriksi. Olin haaveillut voivani jopa luovuttaa äidinmaitoa tällä kertaa. En voinut uskoa kuulemaani, kun terveydenhoitaja sanoi kotikäynnillä ettei maitoni riitä, ja että meidän pitäisi alkaa antaa vauvalle lisäksi korviketta.

Niinpä Martasta tuli korvikevauva. Alkuun yritin imettää entistäkin tiheämmin ja stressasin maidon riittämättömyyttä. Niinpä maidon heruminen ei käynnistynyt ja vauva itki nälkäänsä tissillä. Imetin ja itkin. Aloin tuntea imetyksen vastenmielisenä, koska tajusin ettei maitoa tule tarpeeksi. Tunsin itseni maailman huonoimmaksi äidiksi. Enhän pystynyt ruokkimaan lastani imettämällä. Jouduin tekemään todella paljon psyykkistä työtä itseni kanssa, että pääsin sinuiksi asian kanssa. Imettäminen ei todellakaan tee minusta parempaa äitiä. Joskus vain käy näin, ettei imetys syystä tai toisesta onnistu. Synnytyksenjälkeisessä hormonimyrskyssä koin kuitenkin tämän todella pahana pettymyksenä.

Survival kit korvikevauvan ruokintaan.

Korvikkeen antamisessa on kuitenkin ollut se hyvä puoli, että olen ollut vapaampi menemään ja jättämään vauvan hyvillä mielin miehen hoitoon. Mies on käynyt jopa koko päivän kestävillä reissuilla vauvan kanssa ja heillä on ollut todella mukavaa yhdessä. Lisäksi kun jouduin toisen kerran takaisin sairaalaan unettomuuden takia, mies pystyi hyvin hoitamaan vauvaa kotona korvikkeen turvin. Se on lievittänyt stressiäni ja pahaa oloani imetyksen suhteen. Olen silti imettänyt aina kun olen jaksanut, joka päivä useamman kerran. Jokainen pisarakin on kallisarvoista, vaikkei vauvan vatsa niistä täyteen tulekaan.

Korvikeäitiyden oppiminen on ollut vähän työn takana. Väsymyskin on tietysti tuonut oman lisänsä soppaan, mutta myönnän edelleen olevani vähän negatiivinen asian suhteen. Tunnen kateutta nähdessäni imettäviä äitejä, haluaisin heittää imetysliivini ja -paitani roviolle, haluaisin huutaa vihaisesti neuvolassa terveydenhoitajalle kun hän ihastelee miten hyvin vauva on kasvanut. Tilanne vaatii vielä pientä työstämistä.

Olen joutunut opettelemaan korvikkeen kanssa pelaamisen, tuttipullojen pesu- ja keittorumban ja sen, että muistan varmasti ottaa korvikepulloja mukaan reissuihin. Aiemmin oli niin helppoa, kun vain lykkäsi tissin vauvan suuhun niin eväät olivat aina mukana ja valmiiksi sopivan lämpöisinä. Olen kerran joutunut tilanteeseen, kun olimme kylässä, vauva itkeskeli nälkäänsä ja korvike loppui kesken. Olin arvioinut määrän väärin ja jouduimme lähtemään kiireellä kotiin. Se avuttomuuden tunne oli hirveää! Onneksi ei ollut pitkä kotimatka. Sen jälkeen olen kantanut kiltisti mukana ylimääräistä korvikepulloa. Mieluummin liikaa kuin liian vähän.

Antaessani julkisesti vauvalle korviketta tuttipullolla tunnen syyllisyyttä siitäkin. Tuntuu että ihmiset katsovat paheksuvasti. Joskus tekisi mieli alkaa selittelemään aivan ventovieraille, että kyllä minä imettäisin jos vain pystyisin. Oikeasti tuskin ketään kiinnostaa, tai jos kiinnostaakin niin se on meidän asiamme. Ongelma on vain omassa päässäni.

Jatkan imetyspettymyksen käsittelyä, mutta olen onnellinen siitä että olen saanut kokea myös onnistuneen imetyksen esikoisen kanssa 1 v 2 kk ajan. Siitä kokemuksesta olen postannut täällä. Kolikon molemmat puolet on nyt nähty.

Kaikesta huolimatta hyvää imetysviikkoa 2017! Pidetään lippu korkealla ja tissit tanassa!

<3 Sophie

Imetys - helppoa ja luonnollista?

"Pistät vain tissin vauvan suuhun ja se alkaa imeä. Ei vois helpompaa ruokintatapaa olla!"

Oma pelastukseni: Ainu rintakumi.
Kuva lainattu: http://www.ainu.fi/tuote/ainu-medela-contact-rintakumit

Eihän se sitten ihan niin mennyt. Onneksi olin jo ennen esikoisen syntymää etsinyt netistä ja oppaista tietoa imetyksestä ja mahdollisista ongelmatilanteista. Opin tietämään, mikä on hampurilaisote (se, että lapsi avaa suunsa ammolleen ja ottaa rinnan suuhunsa kuin haukkaisi hampurilaista, jolloin hänellä on laaja imuote ja maito tulee rinnasta helpommin ja kivuttomammin). Luin tiheän imun kausista (joita vauvalle tulee tiettyinä aikoina, kun hän "tilaa lisää maitoa"). Luin monipuolisen ruokavalion, riittävän nesteyttämisen ja levollisen mielen vaikutuksesta maidon herumiseen. Luin ja kuulin kavereiltani, että runsaista yrityksistä huolimatta joskus maitoa ei vain heru ja se loppuu. Sille ei vain voi mitään. Yritin varautua henkisesti siihenkin jo ennalta. Opin myös sen, että ensimmäisinä päivinä ennen maidon nousemista rintoihin rinnat tuottavat kolostrumia, eräänlaisia tehotippoja vauvalle, "ternimaitoa". Ne ovat todella tärkeitä ja sisältävät kaikkea, mitä vauva ravinnokseen tarvitsee elämänsä alkumatkalla.

Esikoisen synnyttyä hänet annettiin rinnalleni ja sanottiin, että voit alkaa imettää kun tuntuu siltä. Minä kyllä tiesin hampurilaisotteesta, mutta en ollut varautunut siihen ettei vauva tiennytkään. Tytöllä oli todella suppea imuote, joka kuormitti nänniä niin että se meni jo sairaalassa haavoille. Ongelmia lisäsi entisestään todella matalat nännit, joista vauva ei meinannut saada otetta kovasta yrityksestään huolimatta. Minua yllätti imun voimakkuus. Tuntui, kuin jokin outo voima yrittäisi repiä rintaani irti. Rinnat olivat tietysti muutenkin erityisen herkät synnytyksen jälkeen, joten jopa paidan kosketus sattui. Imetyksestä tuli kivuliasta ja aloin pelkäämään sitä. Vauva roikkui tisseissä jatkuvasti ja vaikutti nälkäiseltä. Itkin ja imetin, kunnes lopulta sanoin hoitajalle ettei tästä tule mitään ja haluan lopettaa yrityksen tähän. Haaveeni vauvantuoksuisesta imetyksestä karisi siihen paikkaan.

Onneksi sairaalassa toimi imetystukihenkilö. Hän tuli kädestä pitäen (tai paremminkin rinnasta pitäen) opettamaan, kuinka minun pitäisi toimia. Näin myöhemmin ajateltuna toivon, että hän olisi tullut heti ohjaamaan minua, jolloin olisin ehkä voinut välttyä haavoilta ja epäonnistumisen tunteelta. Kävimme läpi oikean imuotteen ja miten voisin opettaa vauvaa sen saavuttamiseksi. Imetystukihenkilö kertoi, että aivan samoin kuin minäkin niin myös vauva vasta opettelee imetystä. Meidän piti löytää yhteinen sävel ja opettaa toinen toisiamme. Voitelin jokaisen imetyksen jälkeen rinnanpäät lanoliinilla, lampaanrasvalla, joka suojelee herkkää ihoa ja auttaa sitä kestämään imetyksen aiheuttaman rasituksen. Lanoliini on siitä hyvä tuote, ettei sitä tarvitse välillä pestä pois. Hyvin pieni määrä riittää. Toinen hyvä tuote oli rintakumi. Käytin sitä vain sen lyhyen aikaa, että haavat saivat parantua rauhassa. Rintakumissa on se riski, että vauva voi tottua siihen eikä enää hyväksy rintaa sellaisenaan. Ensimmäisenä viikkona kokeilin myös imukuppia, jolla houkuttelin nännin esiin paremman imuotteen saamiseksi.

Turhaan olin huolissani maidon riittävyydestä. Maito nousi rintoihin samalla hetkellä, kun tulimme sairaalasta ja pääsimme kotiovelle. Yhtäkkiä tunsin, miten paita kastui ja maitoa tuli aivan suihkuten. Aloin nukkua pyyhkeen päällä, kun huomasin että saatoin joskus herätä maitolätäköstä. Kyllä, käytin rintaliivinsuojia, mutta voin kertoa että niistä ei ole mihinkään kun maito alkaa herua. On kuin kaataisi maitotölkillisen rinnuksilleen. Niihin aikoihin huppari oli kovassa käytössä. Sillä sai kätkettyä märän paidan julkisella paikalla.

Pikkuhiljaa imetyksestä tuli helppo ja luonnollinen tapa ruokkia vauva. Tällä kertaa en lähde avautumaan siitä, onko vauvaa sopivaa imettää julkisella paikalla. Postaukseni voisi mennä muuten luisua useiden sivujen pituiseksi. Silloin kuin vauva vaatii ruokaa, on aivan sama oletko imettänyt hänet juuri ennen lähtöä rauhassa kotona. Parhaimmillaan olen imettänyt junassa, laivassa, ravintolassa, kahvilassa, vakuutuskonttorissa ja katsastusasemalla. Kiitos nykyisten imetyspaitojen, rinnasta näkyy vähemmän kuin kadunvarsien alusvaatemainoksissa. Kenelläkään ei siis pitäisi olla syytä paheksua.

Ymmärrän hyvin niitä äitejä, jotka eivät ole pystyneet syystä tai toisesta imettämään, tai joilla maito on loppunut kesken. Asioille ei aina vain mahda mitään, vaikka olisi miten hyvin varautunut. Jotkut tekevät päätöksen olla kokonaan imettämättä. Se on mielestäni jokaisen oma valinta. Jos en olisi saanut ensimmäisinä päivinä imetystukihenkilön apua, omakin vauvani olisi juonut korviketta. Sain imettää siihen asti, kun vauva oli 1 v 2 kk ikäinen. Siinä vaiheessa totesin, että vuorotyö ja imetys on turhan stressaava yhdistelmä meille. Oli aika lopettaa.

Suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä oman sairaalan imetyspoliklinikalle tai oman alueen imetystukihenkilöön. Netin kautta löytyy lisää hyvää tietoa ja yhteystiedot. Jos et jaksa lähteä kotoa, tarvittaessa joku voi tulla luoksesi tai voit keskustella asiasta puhelimitse tai chatissa. Pyydä rohkeasti apua! Et ole yksin.

Imetyksen tuki ry
Imetyksen tuki ry:n facebook-ryhmä (Kannattaa liittyä! Ryhmä on saanut kovasti kehuja ja kiitoksia kavereiltani.)
Bebesinfo

Oodi tisseille

Jokainen tietää mitkä ne ovat. Pikkutytöillä ne ovat nepparit. Nuoret tytöt eivät malta odottaa, että ne kasvaisivat suuremmiksi. Vanhat naiset kutsuvat niitä ajokoirankorviksi tai läpysköiksi. Rintasyövän kokeneille niiden merkitys on todella suuri.

Tissit.

Tissejä näkyy joka puolelle minne katsotkin. Niitä ulkoilutetaan kesäisin vähissä vaatteissa, niitä on kadunvarsimainoksissa, niitä on uimahalleissa ja urheilukentillä. Niitä on kaiken kokoisia. On pieniä, on suuria. Jokaiset ovat ainutlaatuiset ja ihanat.

Tissit herättävät ihmisissä paljon erilaisia tunteita laidasta laitaan, vihasta rakkauteen ja kaikkea siltä väliltä. Erityisesti miehistä, miksei naisistakin, on kiva katsella niitä. Ne tuntuvat mukavan pehmeiltä. Niitä vasten on levollista painaa pää, niitä voi silittää, niitä voi hellästi puristaa.

Kaikkein tärkeintä tissit ovat kuitenkin pienelle vauvalle, joka imee niistä ravintoa ja elinvoimaa itseensä. Ne ovat elämän perusta. Samalla vauva saa tankattua läheisyyttä ja rakkautta ruokailuhetken aikana.

On ihmeellistä, miten tisseissä voi valmistua vauvan koko ravinto. Sen vuoksi on syytä nostaa tissit jalustalle ja olla ylpeä niistä. Niitä ei tarvitse piilottaa ja hävetä.

Ole ylpeä tisseistäsi ja pidä niistä huolta!

Hyvää imetysviikkoa 2016!