lauantai 19. elokuuta 2017

Ensimmäisen eskariviikon jälkeen

Tunnemyrsky eskarin aloituksesta on tasaantunut ja nopeasti arki on alkanut lutviutua kohdalleen. Ensimmäisenä aamuna Papunetin kuvatyökalulla tehty aamurutiinilista toimi kuin unelma, mutta jo toisena aamuna esikoinen alkoi lipsua ja siirtää magneettia miten sattuu ja hyppi tehtäviä yli. Aikaa meni aamuisin myös kaikkeen turhaan, kuten Aku Ankan lukemiseen ja kissan paijaamiseen. Aikakäsitys noin pienellä on vielä niin suhteellinen, että aikuisen jatkuvaa huolehtimista (=jankuttamista, toistoa toistoa toistoa!) tarvitaan runsaasti.

Bussilla matkustaminen sujui hyvin heti alusta lähtien. Kuljettaja piti hyvää huolta lapsista ja opasti, kuinka bussissa toimitaan. Lapsi vilkutti iloisena bussin ikkunasta ja minä lähdin tyytyväisenä omiin päivän puuhiini. Lapsi koki oikean itsetuntobuustauksen, kun tajusi osaavansa matkustaa ihan yksin bussilla kouluun.


Lapsen ollessa eskarissa kävin itse poimimassa mustikoita ja nauttimassa
metsän hiljaisuudesta. <3


Eskaripäivien jälkeen esikoinen oli selvästi todella väsynyt ja kuormittunut. Väsymys vain lisääntyi viikon edetessä ja perjantaina hainkin hänet suoraan eskarista, vaikka muina päivinä hän oli saanut jäädä vielä muutamaksi tunniksi iltikseen leikkimään ja tutustumaan muihin lapsiin. Iltarutiinit kuitenkin toistuivat samanlaisina joka päivä, nukkumaan meno oli joka päivä klo 20 ja aamuisin herätys klo 6.40. Lapsi nukahti pian sänkyyn menon jälkeen eikä heräillyt yön aikana ainakaan niin, että me olisimme huomanneet. Toivon että väsymys alkaa helpottaa, kun eskarin tavat tulevat tutuiksi, jännitys helpottaa ja elimistö tottuu uusiin aikatauluihin. Muuten voi olla mielenkiintoinen syksy edessä.

Väsymyksestä huolimatta lapsi oli joka aamu innokas lähtemään eskariin. Toisena aamuna hän ei ehtinyt saada kunnolla silmiä auki, kun hän jo ponkaisi innoissaan istumaan ja kiljaisi: "Minusta on ihana mennä eskariin! Onpa kiva päivä tulossa!"

Totesinkin Facebook-päivityksessäni sinä päivänä, että olisipa aikuisillakin sama asenne aamuisin. Osattaisiin iloita alkavasta päivästä ja nähtäisiin se mahdollisuutena. Erityisesti viikonlopun surullisten tapahtumien jälkeen (Barcelona ja Turku) on hyvä muistaa, että jokainen päivä on lahja. Myös ne tylsältä tuntuvat, arkiset päivät.


Miten teillä on mennyt eskarin aloitus?

Sophie <3

tiistai 15. elokuuta 2017

Ensimmäisen eskariaamun tunnelmia

Esikoinen on nyt eskarilainen. Minä olen eskarilaisen äiti. Ajatus vaatii vähän sulattelua. Kirjoitin aiemmin toisessa postauksessani etukäteistunnelmia ja valmistautumisesta eskariin.


Ensimmäisenä eskariaamuna. Meidän pieni iso tyttö. <3


Tänään se päivä sitten koitti. Lapsi lähti ensimmäistä kertaa elämässään yksin bussilla kouluun. Kävelimme yhdessä bussille koko perhe. Lapsi oli todella jännittynyt, mutta iloisella mielellä. Aamurutiinit onnistuivat kerrankin niin suit sait sukkelaan, että jäi aikaa lueskella vähän Aku Ankkaakin. Huomasimme kyllä miehen kanssa, ettei keskittyminen oikein onnistunut jännitykseltä.

Avuksi haastavista aamurutiineista selviytymiseen teimme eilen yhdessä lapsen kanssa Papunetin kuvatyökalulla listan jääkaapin oveen. Listasimme kellonajat ja aamurutiinit toteutusjärjestyksessä, lapsi sai itse valita kuvapankista mieleisensä kuvat, tulostimme listan paperille ja lopuksi lapsi vielä väritti kuvat. Meidän kuvalistaamme päätyivät herääminen, wc:ssä käyminen, hiusten harjaaminen, sisävaatteiden pukeminen, aamupala, hampaiden pesu, ulkovaatteiden pukeminen, repun ottaminen ja bussille käveleminen.

Väritulostimella voisi suoraan tulostaa värilliset kuvat, mutta tämä toimi hyvin mustavalkoisenakin. Papunetin kuvatyökalu on täysin ilmainen ja se sisältää tuhansia piirroskuvia, valokuvia ja viittomia eri tarpeisiin. Kokeilkaa ihmeessä ja tehkää omanlaisenne!

Lapsi oli aivan tohkeissaan listasta ja kävi ihan pyytämättä siirtämässä magneettia aina kohdasta toiseen saatuaan jonkin asian tehdyksi. Harmittaa vain etten ole jo aiemmin tajunnut ottaa kuvatyökalua käyttöön! En tajunnut, että sen tekeminen ja käyttäminen on noin helppoa. Suunnitteilla on tehdä myös iltarutiineista vastaava lista helpottamaan yöpuulle rauhoittumista.

Kävelimme yhdessä koko perhe ison tien varteen bussille. Olimme jo hyvissä ajoin odottamassa, kun bussi tuli. Lapsi kiipesi reippaana kyytiin, tervehti kuskia iloisesti ja meni paikalleen istumaan. Tuntui tosi hyvältä, kun kuulin kuskin ystävällisesti opastavan lasta miten toimia. Olin itse vähän jännittänyt, pitäisikö lapsen osata toimia itsenäisesti täysin uudessa tilanteessa. Huoli oli ihan turha.

Täytyy kyllä myöntää että sain nieleskellä hieman, kun näin bussin lähtevän pysäkiltä tytär kyydissään. Kyyneleet tulivat siinä vaiheessa, kun mies lähti töihin ja minä menin yksin tyhjään kotiin. Meidän ihana pieni tyttö, mutta jo niin iso. On vain luotettava että siivet kantavat ja onneksi turvalliset aikuiset pitävät hänestä huolta.


Millä mielin teidän pienet ovat lähteneet eskariin ja kouluun?


Sophie <3

sunnuntai 13. elokuuta 2017

10 x juuri nyt

Sain idean tähän postaukseen Melissan blogista Naurua ja itkua. Lisäsin omaan postaukseeni kaksi kohtaa lisää, maistan ja tunnen.


Olen innoissani: esikoisen eskarista, joka alkaa ensi viikolla. Jännittävää, haikeaa ja ihanaa! Tästä olenkin kirjoittanut toisessa postauksessa tarkemmin.

Haluan: lukea niin paljon kirjoja ennen vauvan syntymää, kuin mahdollista. Päivitän lukemani kirjat Goodreadsiin ja sieltä myös pystyn hyvin seuraamaan lukuhaastetta. Alkuperäinen tavoitteeni oli saada luettua 50 kirjaa vuoden 2017 aikana, mutta koska tavoite täyttyi jo niin nostin määrän 60 kirjaan. Siihen mahtuu monta upeaa uutta tuttavuutta.

Luen: tällä hetkellä Michael Scholtenin kirjaa Quentin Tarantinosta. Pidän joistakin Tarantinon leffoista todella paljon. Hän on löytänyt oman uniikin tyylinsä ohjata elokuvia, vaikkeivat lähtökohdat ole olleet helpoimmat mahdolliset. Respect.

Kuuntelen: Spotifyn listaa "Pehmeimmät klassikot" tähän rauhalliseen aamupäivään. Tällä hetkellä soi Coldplayn Scientist. Rakastan Chris Martinin käheää ääntä. Tässä biisissä on myös hieno musavideo. Kannattaa katsoa, ellet ole jo nähnyt sitä. <3

Haistan: esikoiseni villivadelma-shampoon tuoksun hänen tultuaan halimaan minua kesken kirjoittamisen. Avoimesta ikkunasta tulevan raikkaan ilman ukkosmyrskyn ja vesisateen jälkeen.

Maistan: Clipperin vadelmanlehtiteen. Olen juonut sitä raskausviikolta 37 lähtien. Vanhan kansan taikoja, jonka sanotaan vahvistavan kohtulihasta ja valmistavan sitä synnytystä varten. Olen kyllä huomannut sen juomisen jälkeen alkavan supistella. Olipa siitä varsinaista hyötyä tai ei, ainakin se maistuu hyvälle, on kofeiinitonta ja luonnollista.

Tunnen: oloni hieman väsyneeksi katkonaisten yöunien jälkeen. Määrällisesti sain kuitenkin nukuttua tavallista enemmän. Päikkärit voisi silti olla poikaa jossain vaiheessa tänäänkin. Olen yrittänyt lepäillä mahdollisimman paljon ja kerätä voimia tulevaa varten.

Katson: kun esikoinen leikkii barbeillaan olkkarin lattialla. Olkkarin ikkunasta näen, miten puut taipuvat kovassa tuulessa, välillä sataa vettä ja nyt paistaa taas aurinko. Kissamme makailee kiipeilytelineellään ja pesee hännänpäätään. Söpöä.

Odotan: että saisin pian vauvan syliini ja pääsisimme tutustumaan uuteen perheenjäseneen. Kumpihan sieltä mahtaa tulla? Se on vielä yllätys itsellekin.

Suunnittelen: meneväni kävelylle esikoisen kanssa, kunhan saan tämän postauksen kirjoitettua. Sateen jälkeen ilma on niin raikas, että siitä täytyy päästä nauttimaan ihan ulos asti. Jos vain ehdimme ennen seuraavaa sadekuuroa...



Kävelyllä eilen illalla esikoisen kanssa hetkeä ennen Klaara-myrskyn saapumista. Pilvet tulivat niin vauhdilla, että meille meinasi tulla hieman kiire kotiin!

lauantai 12. elokuuta 2017

Esikoinen menee eskariin!

Hurjaa! Tuntuu, ettei esikoisen syntymästä ole kuin silmänräpäys ja nyt hän onkin jo menossa eskariin! Meidän pienestä on tullut ihan huomaamatta iso tyttö. Olemme puhuneet eskarista koko kesäloman. Tyttö on aina tarkistellut seinäkalenterista, milloin on se mystinen elokuu jolloin eskari alkaa ja vauva syntyy. "Enää 20 päivää, enää 10 päivää, enää 5 päivää..."

Tyttö on odottanut eskaria pelonsekaisella innostuksella.
"Pitääkö minun osata pärjätä siellä jo ihan yksin ja tehdä kaikkea mitä isot koululaiset tekevät?"
"Bussilla matkustaminen ihan yksin vähän pelottaa. Mitä jos jään väärällä koululla pois ja käynkin sitten väärää koulua?"
"Tuleekohan omalle luokalle varmasti tuttuja lapsia?"
"Onkohan joku aikuinen varmasti vastassa?"
"Mistä tiedän, mistä ovesta täytyy mennä sisälle?"
"En haluaisi mennä eskariin. Haluaisin mennä takaisin päiväkotiin."
"Eskariin meno on tosi jännittävää!"

Olen vastaillut kysymyksiin rauhallisesti ja rehellisesti sitä mukaa, kun niitä on tullut. Olen yrittänyt pitää positiivista ja innostunutta fiilistä yllä. Eskari on hyvä juttu! Siellä oppii tärkeitä juttuja. Siellä on kivaa. Siellä näkee kavereita ja saa uusia. Opettaja on tosi mukava ja hänelle voi jutella ihan mistä vaan. Ei tarvitsekaan osata tehdä vielä yksin asioita, vaan niitä opetellaan siellä yhdessä aikuisten kanssa. Aikuinen on aina vastassa ja saattaa oikeaan bussiin. Ei ole siis mitään hätää.


Lapsi kävi isänsä kanssa shoppailemassa eskaria varten.


Täytyy rehellisesti myöntää, että jossain vaiheessa keväällä itsekin ajattelin pelonsekaisin tuntein eskarin aloitusta. Lapsemme tutkimukset ovat yhä kesken, emmekä ole saaneet mistään apuja arjessa selviytymiseen. Jos jo päiväkodissa oli välillä niin haastavaa, niin mitä se tulee olemaan eskarissa!

Samassa tilanteessa painiskelevien kanssa annan neuvon: jutelkaa avoimesti peloistanne ja ajatuksistanne opettajan ja mahdollisesti muun henkilökunnan kanssa. Meillä eskari on alakoulun yhteydessä. Niinpä koulun tutustumispäivässä saimme etukäteisinfon, mitä kaikkea lapsella pitäisi olla varattuna mukaan ja mistä kaikesta eskaripäivät muodostuvat. Samassa tilaisuudessa jäin juttelemaan tyttären tulevan opettajan kanssa. Hän harmitteli, kun en ollut tajunnut jo aiemmin tulla juttelemaan. Nyt olin aivan turhaan stressannut ja pelännyt eskarin aloitusta.

Opettaja vaikutti todella mukavalta ja jalat maassa olevalta. Hän kertoi, että koulussamme voi mennä kesken oppitunnin vaikka patjalle makoilemaan tai jumppapallolle pomputtelemaan, jos on vaikea olla paikoillaan. Ei siis tarvitse ainakaan sitä jännittää, miten lapsi pystyy istumaan pitkiä aikoja pulpetissa paikoillaan. He myös saattavat lähteä ex tempore metsäretkelle ja oppia asioita luonnon keskellä. Aivan mahtavaa! Olisipa minunkin kouluaikana ollut tuollaista!

Odotamme nyt molemmat innolla ensi viikkoa ja eskarin aloitusta. Kirjoittelen myöhemmin uuden postauksen, miten aloitus on kohdallamme sujunut. Hurjasti tsemppiä myös muille eskarin aloittaneille ja aloittaville ja tietysti vanhemmille!

Millä mielin teillä on odoteltu eskaria? Miten aloitus on sujunut?

torstai 3. elokuuta 2017

Viikon ruokaostokset kerralla?

Todellinen first world problem: mitä meillä syötäisiin tänään? Aiemmin pohtimiseen ja pähkäilyyn meni tolkuttomasti aikaa ja energiaa. En erityisemmin pidä ruoanlaitosta, enkä etenkään jos joudun tekemään joka ikinen päivä ruokaa. Niinpä ruokien miettiminen aiheutti ihan turhaa ahdistusta. Puhumattakaan rajallisen ruokabudjetin miettimisestä.

Olen keskinkertainen kokki, joten saan yksinkertaisenkin ruoan laittamiseen menemään tolkuttomasti aikaa. Eikä lopputulos ole läheskään aina miellyttävä. Jotain pitäisi silti joka päivä syödä ja tarjota myös lapselle. Perheessämme syödään kaksi lämmintä ateriaa päivässä, lounas ja päivällinen. Onneksi kenelläkään meistä ei ole mitään erityisruokavalioita tai suurempia allergioita, jotka vaikuttaisivat ruokien miettimiseen.



Teimme maanantaina esikoisen kanssa välimerellistä lihapullapeltiä. Tätä tehdään toistekin!


Sain jo jokin aikaa sitten parilta kaverilta vinkin, että kannattaa oikeasti suunnitella ja tehdä viikon ruokalista kerralla. Eräs kaveri tekee jopa kuukauden ruokalistan kerralla ja toinen on tehnyt kiertävät kiinteät listat. Siinä säästää rahaa, aikaa, vaivaa ja hermoja. Minusta ajatus tuntui alkuun ihan ylivoimaiselta. Kun kerran jo yhden päivän ruoan miettiminen tuntuu niin vaikealta, niin kokonainen viikko kerralla! Apua!

Eräänä kauniina päivänä sain kuitenkin inspiraation löydettyäni sattumalta pari kivaa ja yksinkertaista reseptiä. Aloin tallentaa ruokia kannettavalle word-tiedostoon, lisäsin uusia reseptejä selaimen kirjanmerkkeihin ja tein saman kännykällä. Aina kun bongaan käyttökelpoisen reseptin, tallennan sen ja lisään ruoan reseptilistaan. Lista siis elää koko ajan.

Bongailen ruokia ja reseptejä mm. täältä:


Kokemus on ollut pelkästään myönteinen, enkä enää halua palata yhden päivän ruokapolitiikkaan. Aiemmin tuli tehtyä enemmän heräteostoksia. Nyt olemme tehneet noin kuukauden ajan listan mukaiset ruokaostokset kerran viikossa ja käymme ehkä kerran sen lisäksi hakemassa täydennystä maito- ja hedelmät/vihannekset-osastolta. Rahaa todella säästyy, mutta vielä ei ole esittää mitään tarkkoja laskelmia minkälaisista summista on kyse.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Loppuraskauden rakkauskuplassa

Eilen ja tänään on ollut ihan hassu olo. Ihan kuin olisin vastarakastunut, liitelen pää pilvissä ja jalat ilmassa. Iltakävelyllä teki mieli alkaa juoksennella pitkin kylätietä tuulen mukana ja levittää kädet siiviksi. Nauraa ääneen ihan nauramisen ilosta. Maailma näyttää vaaleanpunaiselta. Kaikki on ihanaa ja kaunista. Villi veikkaukseni liittyy loppuraskauden hormoneihin. Olipa syy mikä tahansa, se tuntuu todella hyvältä.

Vaikkeivat raskaushormonit vaikuttaisikaan taustalla, on välillä muutenkin hyvä pysähtyä ja miettiä kiitollisuuden aiheita. Kiitollisuus ja onnellisuus kulkevat nimittäin käsi kädessä. Haastavana päivänä kiitollisuuden löytäminen edes yhdestä asiasta saattaa kantaa seuraavaan päivään, jolloin tilanne voi olla jo ihan erilainen. Hyvänä päivänä kiitollisuutta ja onnea voi pursuta loputtomasti.



Kauniin värinen lehti harmaata taustaa vasten, kuin onnen helmi arjen keskellä.

Tänään onnellisuuden aiheita on tullut jatkuvasti mieleen. Tässä muutamia:

  • Teimme yhdessä esikoisen kanssa hyvää ruokaa uudella reseptillä.
  • Ilmassa on ripaus syksyn kirpeyttä ja kuulautta.
  • Kypsyvä ohrapelto näytti todella kauniilta aaltoillessaan tuulen mukana.
  • Aurinko tuli esille aamupäivän pilvisyyden jälkeen.
  • Kaikki tärkeimmät asiat ovat valmiina uutta perheenjäsentä varten.
  • Olen kuunnellut Spotifysta hyvää musiikkia.
  • Olen saanut ottaa kahdet nokoset sohvalla ja lepäillä aina kun on tuntunut siltä.
  • Tunnen että minua rakastetaan, todella moni ajattelee minua ja toivoo minulle ja perheelleni hyvää.
  • Minulla on turvallinen olo ja saan elää rauhassa perheeni kanssa.
  • Istuessani illalla omassa rauhassa ulkona sain kuunnella hiljaisuutta, kyyhkyn kujerrusta ja haavan havinaa lempeässä tuulessa.
Mitä enempää ihminen voisi toivoa? Mistä sinä voisit olla tänään kiitollinen?

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Raskaana olevan naisen vartalo - avoin arvostelulle?

Törmäsin jo esikoista odottaessani kummalliseen ilmiöön. Raskaana olevan naisen vartalo on täysin avoin kaikelle arvostelulle. Tuntemattomat ja puolitutut saattavat myös varoittamatta tulla koskemaan vatsaa ja töksäytellä mitä kummallisimpia kommentteja. Olen itse kokenut koskettelun ilman lupaa todella tungettelevana ja ahdistavana. Jokaisella ihmisellä on oma henkilökohtainen reviiri, joka kummallisesti hämärtyy odottavan äidin kohdalla. Ihan kuin hänen persoonansa katoaisi johonkin ja hänestä tulisi vain näyttelyesine, tavara.

"Oletpa sä valtava."
"Onpa sun maha tosi iso."
"Ootko ihan varma ettet odota kaksosia?"
"Siitä tietää että sä oot tulossa, kun sun maha tulee ekaks esiin nurkan takaa ja hetken kuluttua sä itse."
"Miten sä voit elää noin ison mahan kanssa?"
"Ei susta kyllä raskauden hehkua huomaa."

Odotusaikana äidin olo ei välttämättä ole hehkein mahdollinen, joten voitte kuvitella miten hiveleviä vastaavat kommentit ovat. Ensimmäinen reaktio on hölmistyminen, toinen reaktio tyrmistyminen ja kolmas mielen pahoittaminen. Jokainen haluaisi varmasti näyttää odotusaikana kauniilta ja loistaa sitä salaperäistä raskauden hehkua, josta kovasti puhutaan. Raskauden hormonimyrskyssä odottava äiti on tavallistakin helpompi saada pahoittamaan mielensä ja jopa itkemään. Siksi toivon ihmisten miettivän jatkossa kahdesti, miten puhuvat tulevalle äidille.

En voi ymmärtää, mitä töksäyttelijöiden päässä oikein liikkuu. Ilmeisesti ei yhtään mitään. Kokevatko he odottavan äidin olemuksen niin vieraana ja tavallisesta poikkeavana, etteivät he tiedä miten heidän pitäisi asiaan reagoida? Odottavia äitejä on kuitenkin aina ollut ja aina tulee olemaan. Ei ole mistään kummallisesta kyse. Kommentoivatko samat ihmiset myös ylipainoisille ihmisille, että oletpa läski? Tai kutsuvatko he laihaa teini-ikäistä anorektikoksi?

Jos et keksi mitään kaunista sanottavaa, on parempi olla hiljaa. Toisaalta olen saanut myös ihania ja vilpittömiä kommentteja, joista on tullut pitkäksi aikaa hyvä mieli ja onnen kyyneleet silmiin.
"Onpa sulla ihana masu."
"Sä ihan hehkut."
"Sä näytät tosi hyvinvoivalta."
"Saanko koskettaa sun masua?"



Ihana vauvamasuni, jota tulee pian ikävä. <3

Oletko sinä saanut odotusaikana hämmentäviä kommentteja ulkonäöstäsi?