 |
| Yökävelyllä. |
Jos uni ei millään tule saman tien, olen todennut ettei kannata jäädä sänkyyn makaamaan. Uni ei tule väkisin, vaikka miten yrittää. Siitä tulee vain vihainen olo ja sitten ainakaan ei nukuta. Ensimmäisenä ei myöskään kannata tarttua älypuhelimeen tai kannettavaan, koska sinivalo aktivoi aivoja entisestään.
Silloin kun ei itse saa nukuttua, miehen ja lapsen rauhallinen tuhina tuntuu miltei henkilökohtaiselta loukkaukselta. Olen joskus kuullut sanonnan, että uneton ihminen on maailman yksinäisin. Se pitää kyllä paikkansa. Jossain vaiheessa tulee sellainen olo, kuin olisi aivan yksin koko maailmassa. Kaikki muut nukkuvat - minä en.
Usein saatan katsella ulos ikkunasta. Maailma näyttää jotenkin vieraalta ja salaperäiseltä. Kaikki on niin erilaista kuin päivänvalossa. Kuu valaisee maisemaa ja pilvenriekaleet leijuvat sen edestä. Ymmärrän täysin Muumipeikon tunteita kirjassa Taikatalvi. Yöllä maailma kuuluu jollekin toiselle, ehkä mörölle.
Joskus lueskelen kirjaa, mutta yleensä en pysty keskittymään siihen. Joskus taas lasillinen maitoa ja banaani auttavat. Levottomien jalkojen takia jaloittelen ympäri taloa. Joskus taas on helpompaa vain lähteä ulos kävelemään, etten herättäisi muita. Onneksi asumme maaseudulla, joten on täysin turvallista lähteä keskellä yötä kävelylle. Esikoisen odotuksen aikana tein paljonkin öisiä kävelyitä läheiselle sillalle. Kuuntelin veden solinaa ja viskelin kiviä virtaukseen. Ihailin kuun valaisemaa maisemaa ja yritin tunnistaa tähtikuvioita.
Pienen jaloittelun jälkeen uni taas maistuu. Se huono puoli yökukkumisesta on, että päivällä väsyttää ihan hirveästi. Tuntuu oloni tervaan juuttuneeksi täiksi. Tahmeaa ja hidasta. Filmi menee poikki aikaisin illalla ja jos mahdollista, yritän jossain välissä vähintään lepäillä sohvalla.
Kuulostaako tutulta? Onko muita yökukkujia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti