tiistai 11. heinäkuuta 2017

Odotuksen viimeinen kuukausi

Blogi on jäänyt viime aikoina entistä enemmän taka-alalle. Olen huomannut haluavani käpertyä omaan kuplaani ja kääntynyt selvästi sisäänpäin. Sanoinkin eräänä päivänä puoliksi vakavissani miehelle, että voisin ihan hyvin vetäytyä jollekin erämaamökille ja erakoitua sinne. Ajatukset ovat paljon vauvassa ja tulevassa synnytyksessä. Välillä hirvittää, välillä odotan sitä malttamattomana. Elokuussa perheeseemme syntyy uusi jäsen. Uskomatonta!

Vauvan tarvikkeet ovat melko pitkälle kasassa. Olen viikkaillut esikoisen kanssa vaatteita hoitopöydän laatikoihin ja varustanut kaappia vauvan tarvikkeilla. Tens-laite uusine elektrodeineen odottaa valmiina. Jotain pientä vielä puuttuu, muttei mitään mitä ilman ei pääsisi alkuun. Sairaalakassi pitäisi pakata valmiiksi tai ainakin miettiä, mitä siihen pitäisi varata.

Olen käyttänyt ajan puuhailemalla esikoisen kanssa pieniä juttuja jaksamiseni mukaan. Joka päivä olen ottanut päikkärit tai ainakin lepäillyt aina tarpeen mukaan sohvalla. Supistukset ovat kertoneet, milloin on tullut oltua liikaa pystyasennossa. Välillä on tuntunut, että pää hajoaa kun en pääse metsäretkille tai reippaille kävelylenkeille. Onneksi ei tarvitse kärvistellä enää pitkään. Esikoinen pitää huolta siitä että päivät menevät nopeasti, vaikka itsestä tuntuu etten ole tehnyt päivän aikana yhtään mitään järkevää.

Olen onneksi löytänyt taas lukemisen ilon. Meistä on tullut kirjaston vakioasiakkaita, kun olen hakenut hyllystä varaamiani kirjoja ja palauttanut pinon entisiä. Sormet aivan syyhyävät päästä uusien kirjojen kimppuun. Kuljetan kirjaa mukanani miltei joka paikkaan, minne menen. Monta upeaa tarinaa on takana ja monta yhtä upeaa vielä edessä. Yritän tietoisesti lukea nyt mahdollisimman paljon, koska ainakaan esikoisen vauva-aikana muussautuneet aivoni eivät pystyneet keskittymään lukemiseen moneen vuoteen.


Menossa Ibsenin Nukkekoti. Lukulistalla täytyy olla yksi näytelmä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti