Ystävänpäivä on rakkauden päivä

En yleensä vietä mitenkään erityisesti ystävänpäivää. Minulle jokainen päivä on ystävänpäivä. Tänään kuitenkin ystävänpäivä haastoi minut miettimään ystävyyttä ja rakkautta.

Tapasin eilen hyvän ystäväni. Lapsemme leikkivät yhdessä, kun me höpöttelimme kuulumisia. Joka kerta juttumme jatkuvat siitä, mihin viimeksi jäimme. Ystävän seurassa on helppo olla ja hengittää. Ystävä kuuntelee, lohduttaa, auttaa, tukee, antaa lämpimän halauksen, hyväksyy juuri sellaisena kuin olen. Ystävälle ei tarvitse teeskennellä tai esittää. Ja sama toisin päin.

Ystävä ei ole aina nähnyt minua parhaimmillani. Hän tietää minusta myös ikäviä puolia, mutta silti hän on pysynyt rinnallani kaikki nämä vuodet. Ystävän ei tarvitse olla täydellinen. Ystävä on ystävä kaikista puolistaan huolimatta ja ehkä juuri siksi sitäkin tärkeämpi. Kiitos rakas ystävä. Kiitos myös kaikille muillekin ystävilleni, jotka ovat kaikki minulle hyvin tärkeitä olittepa lähellä tai kaukana.

Kotona sain aamulla rakkaaltani lämpimän ja pitkän halauksen, vaikka olin herännyt pahalla tuulella. Nyt kun olen rauhoittunut, voin myöntää että se tuntui tosi hyvältä ja sulatti melkein kaiken kiukun pois. Olin vain niin jääräpäinen, etten halunnut heti myöntää sitä. Joskus pitää vaan saada kiukutella. Rakas tietää sen ja rakastaa minua sittenkin. Kiitos siitä.

Sain lapseltani unisen halin aamulla ennen hoitoon menoa. Ja vaikka olin kiukkuinen kun hän ei pukenut tarpeeksi nopeasti ja myöhästyi hoitoon menosta, tiedän että silti hän tietää minun rakastavan häntä ja rakastaa minua takaisin ehdoitta. En ole täydellinen äiti, mutta riitän sellaisena kuin olen. Lapseni ansiosta saan olla äiti. Kiitos siitä.

Blogia kirjoittaessani kissamme painautuu kylkeäni vasten, kurahtelee ja kehrää minulle. Se seuraa minua huoneesta toiseen, on utelias ja haluaa olla siellä missä minäkin olen. Kun pötkötän huonovointisena sohvalla, se tulee viereeni ja painautuu kehräämään vatsaani vasten. Se odottaa ikkunassa kun tulen kotiin ja hyppää sohvan selkänojalle valmiiksi, että voi kurahdella ja puskea tervetulotoivotukset tullessani eteisestä. Kiitos siitä.

Minulla on maailman parhaat työkaverit. Heille voi puhua mitä vain, jaamme hyvinkin henkilökohtaisia asioita keskenämme. Kuljemme toistemme rinnalla niin elämän iloissa kuin suruissakin. Tuemme toisiamme raskaina työpäivinä. Voimme itkeä ja nauraa yhdessä. Jälkimmäistä joka ikinen päivä. Kiitos siitä.

Kirjoittaessani tätä postausta puhelimeeni kilahti viesti. Se oli päiväkodilta. Lapseni oli maalannut lumeen vaaleanpunaisen sydämen ja kirjoittanut nimensä sen viereen. Viestissä luki: "Hyvää ystävänpäivää äiti." <3

Ystävänpäivän viesti päiväkodilta.  <3

Rakkautta on joka puolella, kun osaamme vain katsoa ympärillemme. Rakkaus antaa voimaa. Joka ikinen päivä.

Lapsettomasta vanhemmaksi

Odotimme esikoisemme syntymää neljä pitkää vuotta. Sinä aikana tunteet lapsen saamisesta vaihtelivat toiveikkuuden ja epätoivon välillä. Ympärillä ystävät ja tuttavat saivat lapsia yksi toisensa jälkeen. Tuntui todella epäreilulta, että meille ei vain kuulunut lasta. Sitten ne, jotka eivät edes halunneet lasta, tulivat vahingoksi raskaaksi ja ihmettelivät mitä tekisivät asialle. Eräs pariskunta puhui, kuinka he laittoivat taas lapsen tilaukseen ja kuukauden kuluttua he odottivatkin toista lastaan. Joillekin raskaaksi tuleminen on niin helppoa, ettei heidän tarvitse kuin vilkaista mieheen päin niin plussaa pukkaa (kuten eräs ystäväni manasi itsestään).

Joulukuussa -2016. Pahoittelen käsien tärinästä johtuvaa epätarkkuutta. ;)

Ensimmäisinä vuosina jouduimme vastailemaan lukemattomia kertoja ihmisten uteluihin, miksemme ole vielä hankkineet lasta. Kuuntelimme kommentteja, ettemme kohta enää saa lasta jos emme nyt hanki niitä. Vatsani kokoa ihmeteltiin ja kyseltiin, miksei se ala jo pyöristyä. Ihmiset osaavat olla uskomattoman julmia. He eivät tiedä, kuinka monta kertaa itkin ilkeitä kommentteja ja tunsin itseni täysin epäonnistuneeksi naisena. Tarve saada oma lapsi oli kova. Biologinen kelloni sanoi, että nyt jos koskaan on tapahduttava. Lopulta kun kuukausi ja vuosi toisensa jälkeen jouduimme pettymään, päätimme lopelta lopettaa yrittämisen. Puhuimme, että lapsi saa tulla jos on tullakseen, mutta jos meille ei tule lasta niin se tarkoittaa muiden ovien ja mahdollisuuksien aukaisemista. Olin juuri tottunut tähän ajatukseen ja alkanut iloita elämästä vaikkakin lapsettomana. Sitten elämä heitti taas kaiken mullin mallin.

Olin ihmetellyt kummallista vatsakipuani jo muutaman viikon. Se oli häiritsevää kipua ja jomotusta. Erityisesti yövuorossa se kiusasi minua, ja muistan puhuneeni siitä huolissani työkaverilleni. Hän kehoitti minua menemään viimein lääkäriin, koska kipu vain voimistui pikkuhiljaa. Varasin ajan lääkäriin ja muistan kun edellisen yön valvoin ja itkeskelinkin vähän. Olin juuri hoitanut töissä terminaalivaiheen nuorta perheellistä syöpäpotilasta. Olin aivan vakuuttunut, että minulla on vatsasyöpä. Olin väsynyt, minulla oli kummallista vatsakipua ja ruokahaluni oli tiessään.

Oli valtava shokki, kun lääkäri sanoi tutkittuaan minut ja tarkasteltuaan labravastauksiani, että sinähän olet raskaana! Muistan miten purskahdin ensin nauruun ja sitten itkuun. Tunnemyrsky oli aivan valtava. Soitin miehelleni töihin ja kerroin uskomattomat uutiset. Mies oli auton ratissa ja vähällä ajaa ojaan. Hänkin oli aivan shokissa ja kysyi, pitäisikö minun kysyä vielä toisen lääkärin mielipide! Olemme nauraneet reaktioitamme monta kertaa kun olemme muistelleet koko uskomatonta tilannetta. Koko raskautta varjosti pelko, että jotain menee pieleen. Ajattelin, että jo pelkkä raskaus on ihme. Olisi ihme, jos lapsi syntyisi terveenä ja ongelmitta.

Nyt tuo lapsi on 5-vuotias silmäterämme. Hän on meille rakkainta maailmassa. Edelleen joka päivä pidän hänen olemassaoloaan maailman suurimpana ihmeenä. Autoa ajaessani saatan välillä vilkaista takapenkille ja ajatella, että voiko olla totta että MINUN TYTTÄRENI istuu tuolla takapenkillä ja että OLEN ÄITI.

Lasta ei voi tilata. Lasta ei tehdä.

Lapsi saadaan lahjana.

Jokainen lapsi on ihme.

Lapsi ei ole itsestäänselvyys.

Ei etäisyys, ei vuodetkaan, ei mikään meitä erota.

"Sitten kun minä olen aikuinen, niin ettehän te vain jätä minua?" kuului eräänä iltana itkunsekainen kysymys auton takapenkiltä, kun olin viemässä Tirppanaa hoitoon.

Aina täynnä elämää.

- Emme tietenkään jätä, lupasin liikuttuneena kysymyksestä. Saat aina tulla kotiin meidän luokse, yöllä tai päivällä. Olet aina meidän tyttömme, vaikka olisit kuinka vanha.

"Saanko tulla sittenkin, vaikka te olisitte jo vanhoja ja sairaita?"
- Totta kai saat. Sinulle on aina ovi auki.
"Paitsi ehkä silloin, jos teillä on oksennustauti."
- Niin, silloin voidaan ehkä sopia treffit vaikka seuraavalle viikolle.

"Voin tuoda tuomisiksi vaikka keksejä. Ja voidaan juoda kahvia. Mutta mistä tiedän, mitä kahvia pitää ostaa? Kun en osaa lukea."
- Ei hätää, kyllä sinä siihen mennessä opit lukemaan. Ja eiköhän meillä aina ole sen verran kahvia kaapissa, että saadaan kahvit keitettyä.

"Mistä tiedän moneltako pitää tulla, kun minulla ei ole vielä kelloa?
- Voidaan sopia se sitten. Ja kyllä sinä osaat silloin jo kellon. Voidaan yhdessä opetella.

Lapsi pohtii hiljaa ja näyttää lopulta huojentuneelta.
"Äiti, sinä olet rakas. Ja isi on rakas. Minä rakastan teitä tosi tosi paljon."
- Niin sinäkin olet rakas meille. Aina.

Ei etäisyys, ei vuodetkaan, ei mikään meitä erota.

Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea. <3

Levotonkin lapsi voi rauhoittua

Kuten olen aiemmin jo kertonutkin, meillä on 5-vuotias syntymästä saakka levoton lapsi. Monesti olen toivonut, että lapsen mukana olisi tullut käyttöohjeet, joista olisimme voineet tarkistaa, miten lapsen saa rauhoittumaan. Olisi edes joku paniikkinappula, josta painaa hädän tullen. Levotonkin lapsi voi kuitenkin oppia rauhoittumaan, mutta hän tarvitsee siinä erityisen hienovaraista tukea aikuiselta.

Lapsi "maadoittuu".

Kuluneet viisi vuotta ovat opettaneet meille erilaisia rauhoittumisen apuvälineitä ja menetelmiä, joita nyt ajattelin jakaa teille. Jos vaikka joku toinen syystä tai toisesta levottoman lapsen vanhempi haluaisi kokeilla niitä oman lapsensa kanssa. Olemme huomanneet sen, että se mikä toimii yhden lapsen kanssa, ei todellakaan välttämättä toimi toisen lapsen kanssa. Jokainen lapsi on erityinen ja toimii ja käyttäytyy eri tavalla eri tilanteissa. Aivan kuten me aikuisetkin.

• Haliminen, pusuttelu, kaikenlainen läheisyys ja hellyys, selkään "piirtäminen", vatsan taputtelu. Tosin pahimman levottomuuden ja kiukun ollessa päällä koskettaminen voi olla sama kuin heittäisi bensaa liekkeihin. Aloitteen pitää tulla aina lapselta, muuten reaktio voi olla totaalinen räjähdys.
• "Täitarkastus" (=hiusten koskettelu ja räpeltäminen, päänahan hierominen)
• Jalkojen ja jalkapohjien hierominen, varpaiden hellä ravistelu
• Yhdessä laulaminen ja musiikin kuuntelu
• Yhdessä tanssiminen
• Satujen lukeminen lapsi sylissä (samalla voi silitellä)
• Metsässä kulkeminen ja retkeily
• "Maadoittuminen". Pötköttely rentona joko lattialla, lumessa tai hiekassa. Kunhan tuntee koko vartalollaan kosketuksen maahan.
• Kaikkien ylimääräisten virikkeiden karsiminen mahdollisimman minimiin. Ei siis mitään säännöllistä harrastusta vielä tässä vaiheessa, ei ruutuaikaa, ei leikkitreffejä, ei meluisia ja hälyisiä paikkoja (esim. ostoskeskukset, kaupungin keskusta). Vain rauhoittumista kotona tai luonnossa.
• Jooga ja venyttely yhdessä
• Uiminen
• Saunominen, lämmin suihku, vaahtokylpy
• Trapetsilla roikkuminen
• Pyöriminen, hyppiminen, pomppiminen
• Piirtäminen ja värityskuvien värittäminen
• Kuvien tai kuvakirjojen katselu omassa rauhassa
• "Kainaloaika", höpöttely yhdessä päivän polttavista aiheista
• Lapsen asioiden kuunteleminen ja kiinnostuksen osoittaminen
• Osoittaminen lapselle, että hän on rakas ja tärkeä juuri sellaisena kuin on

Mietimme listaa yhdessä lapsen kanssa. Hän pohti oikein tosissaan ja ideoi jatkuvasti uusia keinoja. Hän oli todella tohkeissaan, kun kirjoitin tärkeitä asioita hänen elämästään blogiini. Meillä oli oikein mukava yhteinen hetki. Kirjoituksen lomassa silittelimme ja taputtelimme toisiamme. Hellyyttä voi ripotella arjessa joka väliin sopivina annoksina. Syli on aina tarjolla.

Mikä teidän lastanne rauhoittaa?

Joululoma: HopLop, Sea Life, Tatu ja Patu

Tänä vuonna sain jouluksi lomaa. Olen yleensä ollut joulun ja uudenvuoden töissä. Sairaalan joulussa on oma tunnelmansa. Vaikka kotona ei olisi jaksanut koristella, niin töissä on kynttelikköjä, jouluvaloja, tonttuja, enkeleitä, piparintuoksua ja röykkiöittäin suklaakonvehteja. Pidän erityisesti joulun yövuoroista. Pitkistä ja hämyisistä käytävistä, tuhisevista potilaista, tyynyradioista kaikuvista joululauluista hiljaisissa potilashuoneissa. Rauhan katkaisee välillä kutsukellon pirinä ja uusien potilaiden tulo ensiavusta. Potilaille on traumaattista joutua sairaalaan ja erityisesti viettää jouluyö siellä. Yritän kuitenkin tehdä heidän olostaan mahdollisimman siedettävän ja saada heille kaikesta huolimatta ripauksen joulumieltä.

Tuntuu vähän kummalliselta viettää joulu tänä vuonna kotona. Aloitin lomani jo alkuviikosta, joten suunnittelin kaikkea kivaa yhteistä tekemistä tyttären kanssa. Kävimme Lohjan HopLopissa riehumassa kaverin ja hänen tyttärensä kanssa. Sillä aikaa kun lapset seikkailivat, saimme jutella rauhassa niitä näitä. HopLopissa oli niin hauskaa, että saimme hieman houkutella lapsia lähtemään pois.

Keskiviikkona vierailimme Helsingin Sea Lifessa. Hankin lipun jo hyvissä ajoin lapsen synttärilahjaksi, mutta onneksi tajusin lukea pienen printin ennen joulua. Lippu olikin käytettävä 1 kk kuluessa ostamisesta, joten oli viimeinen mahdollinen päivä vierailuun. Vietimme kalojen keskellä pari tuntia. Tytär on nyt jo niin iso, että malttoi paremmin jäädä katselemaan kaloja. Edellisellä kerralla miltei juoksimme altaalta toiselle. Tosin tälläkin kertaa kalojen ruokkimisen katsominen oli "tylsää, mennään pois". Aina kuitenkin löytyi joku kiintopiste, johon jäätiin vähän pidemmäksi aikaa ihmettelemään.

Merirosvo vartioi uskollisesti aarrearkkuaan.

 

Sea Lifessa on erään ison altaan alla pieni tunneli ja "ilmakupla", jossa voi käydä vilkuttelemassa kavereille. Hyvin palveluhenkinen opas kertoi että toistaiseksi vanhin sinne mennyt on ollut noin 60-vuotias, joten en voinut tietenkään jäädä huonommaksi. Nielin pienen pakokauhuni ryömiessäni tunneliin. Kärsin melkoisen pahasta ahtaanpaikankammosta. Kävin urheasti kuplassa vilkuttamassa ulkopuolella riemukkaasti nauravalle tyttärelleni. En kuitenkaan pystynyt jäämään sinne ihastelemaan pidemmäksi aikaa. Ai että mikä voittajafiilis kun pääsin sieltä pois! Ainakin tytär oli ylpeä minusta, joten pieni kärsimys kannatti. Yritin tietysti kovasti näyttää siltä, ettei minua pelottanut lainkaan. En tiedä menikö läpi.

Meren pohjassa aika pysähtyy.

Sea Lifen yksi parhaita osioita on merenalainen tunneli. Istuimme penkille sylitysten vähäksi aikaa rauhoittumaan. Kuuntelimme veden kohinaa ja katsoimme yllämme leijuvia haita ja pienempiä kaloja. Upeaa. Tällä kertaa kävi niin hyvä tuuri, että saimme istua kahdestaan tunnelissa kotvan aikaa ennen kuin sinne tuli muita asiakkaita. Jopa levoton lapsi malttoi rauhoittua hetkisen.

Meduusat saa valaistua haluamallaan värillä.

Sea Lifen ravintolaa en toisaalta suosittele. Lounaalla tarjoiltiin erittäin suolaista perunapurjokeittoa, todella sitkeitä ja mauttomia jättinugetteja ja epämiellyttävän näköistä ja makuista perunamuussia, joka ei ollut nähnytkään perunaa. Edes lapselle ei maistunut. Kahvi maistui kitkerälle automaattikahville. Puistattavaa. Lähdimme pettyneinä ja nälissämme ravintolasta, emmekä aio mennä toiste.

Tyttären mielestä miltei parasta oli matkustaa julkisilla Helsingissä. Bussissa ja junassa kanssani istui innostunut tähtisilmäinen tyttö. Tytär toivoi että menisimme vielä elokuviin Selloon. Hän sai valita elokuvan, joten kävimme katsomassa Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu. Melkoisen vauhdikas elokuva, jonka parasta antia olivat mielestäni upeat ilmakuvat Helsingistä. Wau! Kotimatkalla kävimme keskustelua elokuvan innoittamana oikeasta ja väärästä. Tytär oli hieman tuohtunut siitä, kun elokuvassa tehtiin "tuhmia asioita". Meillä oli oikein hyvä keskustelu.

Nyt onkin hyvä aloittaa rauhoittuminen jouluun, kun ollaan oltu alkuviikko menossa. Olemme unohtaneet siivouksen ja keskittyneet laatuaikaan yhdessä. Tänään aion köllöttää sohvalla tytär kainalossa ja katsella piirrettyjä. Eikö kuulostakin hyvältä?

Ihanaa joulua teille kaikille lähelle ja kauas!

Jouluni laulut

Oma tonttutyttöni <3

Aloitan joka vuosi joululaulujen kuuntelemisen jo loka-marraskuussa. Pimenevät illat, kynttilät ja takkatuli aktivoivat joulufiiliksen. Pidän sekä perinteisistä että moderneista joululauluista. Kuuntelen suomenkielisten laulujen lisäksi myös englanninkielisiä.

Tämän hetken kuumimmat joululaulut listallani:

1. Suvi Teräsniska: Tähtitarha

Laulussa hengitetään pakkashuurua ripset kuurassa, tupsupipot päässä, puna poskilla lumivuorella. Ihanat sanat, joista myös tytär pitää. Tätä laulamme yhdessä kovaa ja korkealta.

2. Suvi Teräsniska: Joulun henki

Arjen kiireet versus joulufiilis. Ruuhkavuosia viettävälle hyvin ajankohtainen.

3. Caroly Garam: Konsta Jylhän joululaulu

Varmaankin maailman synkin, mutta niin kaunis joululaulu. Siinä vaiheessa kun pieni lapsi vie kynttilän äidin haudalle ja yksinäinen koti odottaa, niin väkisinkin alkaa silmänurkat kostumaan. Tämä laulu kuulostaa korvissani oikealta vain Caroly Garamin laulamana, koska olen kuunnellut tätä versiota lapsesta asti.

4. Club For Five: Maa on niin kaunis

Joululaulujen klassikko. Kun sain tyttäreni, synnytysosastolla kävi paikallinen kuoro juuri kotiutuspäivänämme laulamassa joululauluja. Vauva oli itkenyt edellisenä yönä paljon. Muistan kun seisoin aivan rättiväsyneenä sairaalan aulassa ja kuuntelin edessäni laulavaa kuoroa. Tunsin vauvan jähmettyvän sylissäni ja toisaalta rauhoittuvan musiikin voimasta. Laulu oli todella kaunista. Muistan miten painoin pääni vauvan päätä vasten ja kyyneleet valuivat poskiani. Tämä hetki tulee aina mieleeni, kun kuulen saman laulun.

5. Michael Bublé: It's Beginning To Look A Lot Like Christmas

Kepeää ja huoletonta. Pidän Bublén Sinatramaisesta äänestä.

6. Michael Bublé: Holly Jolly Christmas

Tässä vaiheessa haluaisin pukea päälleni samanlaisen joulupaidan kuin Bridget Jonesissa. Taisin muuten nähdä KappAhlin mainoksessa samantyylisen! <3

7. Lady Antebellum: Let It Snow, Let It Snow, Let It Snow

Joulu ei ole joulu ilman lunta. Edes laulussa.

8. Johanna Kurkela: Lyhty

Kaunis melodia ja Johannan kuulas ääni sopivat hyvin yhteen.

9. Rajaton: Tonttu

Tunnelmallinen joululaulu tontun seikkailuista yöllisessä pihapiirissä.

10. Walking In The Air (Elokuvasta Lumiukko)

Sokerina pohjalla kappale, jota ilman ei voi elää joulua.

Millaisia joululauluja Sinä kuuntelet?

Joulutonttuilua Helsingissä

Kävimme Tirppanan kanssa hakemassa joulutunnelmaa pääkaupungin sykkeestä. Tyttö oli aivan innoissaan jo lähijunassa matkustamisesta, mitä teemme melko harvakseltaan. Mieluummin kuitenkin matkustan julkisilla Helsinkiin, kuin lähden seikkailemaan sinne omalla autolla. Säästän sekä omia että stadilaisten hermoja.

Kävimme Tirppanan kummitädin kanssa syömässä Forumin Ristorante Italossa. Söimme todella hyvää ja edullista vuohenjuustosalaattia. Lapsi sai mureaa ja todella maukasta kananrintaa. (Kyllä, ihan äidin velvollisuudesta maistoin palan.) Lasta huomioitiin tuomalla hänelle värityskuva ja -kynät. Mikä parasta, henkilökunta hymyili ja puhui lapselle suoraan eikä meidän aikuisten kautta. Se ei ole aina itsestäänselvää. Italoon haluan toistekin syömään. Bonuksena se oli HOK-Elannon ravintola, joten saimme vinguttaa vihreää korttia. Forum oli koristeltu upein joulukoristein. Lapsi oli aivan haltioissaan liikkuvista jääkarhuista ja niitä pitikin käydä katsomassa useita kertoja uudelleen.

Forumin joulukoristeita

Tyttären mukaan parasta Tuomaan markkinoilla oli karuselli. Siihen pääsee ilmaiseksi markkinoiden aikana. Lapsi sai olla kyydissä varmaan kymmenen kierrosta. Lopetin laskemisen jossain neljän tienoilla, kun vauhti alkoi etoa sivustakatsojaa. Ai miten niin herkkä? Aikuisetkin halusivat kiitettävän paljon karusellin kyytiin. Itseäni nauratti kaksi raavasta miestä pikkuisten mopojen kyydissä. Markkinoilta ei tullut ostettua kuin kolmen euron puinen voiveitsi. Muuten hintataso oli niin korkea, ettei tavallisen duunarin tuloilla houkutellut ostamaan mitään.

Helsinki oli täynnä mitä kauniimpia jouluvaloja. Ystäväni alkoi jo kuittailla matkamme hitaasta etenemisestä, kun landepaukut halusivat kuvata jokaista valoa. Aleksin joulukatua oli ihan pakko käydä ihastelemassa. Samalla näimme Stockmannin jouluikkunan. Lapset saivat napeista painamalla vaihdettua ikkunan valaistusta. Kaunista! Upean päivän kruunasi vakiopaikkamme, Fazerin kahvila. Lähdimme lopulta junalla takaisin kotiin takki tyhjänä, mutta sydän täynnä.

Stockan kellon alla

Stockan jouluikkuna tällä kertaa sinisenä.

Kattokruunut

Sininen hetki

Sisäpihan jouluvalot